Lapsettoman alkuraskaus on pelkoja täynnä. Luonnollisesti. Kun kerran joku luonnolliseksi tarkoitettu asia on muuttunut projektiksi - tavoitteeksi, työksi - ei pieni mieli uskalla ajatella raskaudenkaan onnistuvan itsellään. Miten sitten määrirellään lapsettomuus, kuka kokee olevansa lapseton? Keitä he ovat?
Lapsettomuuteen ei mielestäni ole kriteereitä. Toki on olemassa esim. maaginen vuoden yrityksen normaaliraja, mutta olo lapsettomuudesta tulee sydämestä. Toisille olo kasvaa nopeammin. Toiset koittavat venyttää sitä mahdollisimman pitkälle kuin toivoen, ettei murhetta tarvitsisi tunnustaa edes itselleen. Kokemukseni on, että esim Simpukan toimintaan lähdetään varsin myöhään. Jotkut aprikoivat ovatko "tarpeeksi lapsettomia" jos takana on vasta 1 epäonnistunut IVF-kierros. Kun viimein toimintaan osallistutaan, on reaktio usein "miksemme tehneet tätä aiemmin?" Vertaistuki on arvossaan vertaa vailla.
Itse lähdin meidän projektiin jo valmiiksi lapsettomin sydämin. Mieleen palasi viiden vuoden takainen epävarmuus ja mietteet. Silloinen vajaa kahden vuoden periodi odotusta, hämmästystä, pettymystä ja minäkuvan muokkausta. Eihän kaksi vuotta ole sama kuin viisi tai kymmenen. Siinä ajassa ehtii kuitenkin kelaan kaikenlaista. Kasvaa puolittain lapsettomaksi. Ja kun ennen maaliviivaa aviopuoliso muuttui ystäväksi, olikin kolmenkybän kynnyksellä päästettävä irti lapsihaaveista. Vaihdettava kurssia. Aloitettava opiskelun siivittämä itsellinen elämä. Päätettävä nauttia niistä ihanista lapsista joita elämääni olin saanut. Ajatusten sopukoissa mahdollisuus: Sitten joskus - joskus voin vielä mieleni muuttaa.
Joskus tuli nopeammin kuin kuvittelinkaan. Biologinen juna ei puksuttaisi ikuisuuksiin, luonto pistää sen himmaamaan. Kun saavuttaa iän, missä tilastolliset hedelmällisyyskäyrät kääntyvät syöksylaskuun, oltiin omassa elämässä taas samojen kysymysten äärellä. Kasvaneena. Lapsettomaksi kypsyneenä.
Kynnyksen ylityksen jälkeen kaikki tapahtui hämmentävän nopeasti. Kesäinen ensikäynti, kolme kuukautta unisten munasarjojen aktiivista herättelyä, yksi onnistunut ajoitus ja plussa. En usko tätä vieläkään. On kertakaikkisen hölmöä kokea olevansa lapseton ja raskaana - tai ainakin melkein molempia. Loppupeleissä raskaushan alkoi silmänräpäyksessä vastoin olettamuksia ja todennäköisyyksiä. Mieli oli niin virittynyt erilaiseen taistoon, et sen kelkkaa on hankala kääntää. Vaikea uskoa, vaikeampi luottaa.
Yksi on nähty: nallekarkeilla ei ole ollut taipumus mennä tasan. Koskaan. Jos kilon pussista mulle tällä kertaa kuitenkin riittäisi yksi vihreä, yksi punainen ja kaksi valkoista, en enempää voisi toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)