tiistai 4. syyskuuta 2018

Älä usko aamuvirtsaa

Välillä tuntuu, et LH-tikkujen kanssa pelaaminen on hullun hommaa. Ennen riitti tikku aamulla toinen illalla. Nyt en olisi niinkään varma.

Kävin elokuun puolella ensimmäisessä follikeliultrassa letrotsolien jälkeen. Vasen ovario oli hiljainen, mutta oikea oli innostunut napsimistani lääkkeistä. Ruudulta tuijotti kaksi follia. Toinen 23mm ja toinen 18mm.. hmm.. Toinen vähän iso ja toinen siihen nähden pieni? Huomioden ne seikat, että oli kp12 ja LH sitkeesti miinusta. Toisaalta, mulla LH on plussannut kp13-22, joten en plussaa ihan vielä osannut odottaa, vaikka letrot sitä voikin aikaistaa.

Ei osattu lekurin kanssa päättää kumpaa follia uskotaan. Päätettiin tehdä inssi seuraavana päivänä. Jos LH plussaa, ni hyvä. Jos ei, ni inssin kyytipojaksi pistetään Pregnyl. En ole ollut irrotuspiikistä aiemmin innostunut, mutta kun niitä tällaisille vanhuksille helposti pistetään myös oman ovulaation tueksi, niin menköön.

Illalla LH miinus. Aamulla LH-miinus. Vuoto oli kuitenkin lisääntynyt ja muuttunut lupaavasti, joten en uskonut aamun miinusta. Alle parin tunnin päästä tein uusinnan. No siinä! Ero oli aikamoinen, vai mitä sanotte? Jos ei muuta niin ainakin opin sen, että älä usko sokeasti aamuvirtsaa. 


Digitesti oli kuitenkin hymynaamaton, joten inssi tehtiin ja piikki pistettiin. Limakalvo oli sen 7mm ja follit 21mm ja 18mm. Ne tuskin päivässä kutistuivat, joten ehkä aiempi mittaus oli ronskilla kädellä tehty ja LH-piikki oli vasta nousemassa (niin kuin olikin). Onko se sitten hyvä vain huono..

Toisaalta olisi hyvä että siittiöt on vastassa, sillä - kuten kipeästi tiedämme - munasolu ei ole yksineläjä vaan kuolla kupsahtaa vuorokaudessa jos ei löydä paria. Siittiöt sen sijaan saattavat elää kolmekin päivää. Tai pari. Tai sit huonoimmillaan vaan päivän nekin, kun kyse on pakastetuista ja pestystä kamasta. Ja reppanat kaipaavat vielä jotain miehistä muutaman tunnin adaptaatioaikaa jotta olisivat elämänsä voimissa valmiina hedelmöittämään. Phuuh.. Miten tässä voi ikinä onnistua kun homma on tunneista kiinni?

Niin tai näin, nyt on "hätiköity" ja sohittu. Simot syöksyi odottamaan loppuaan jonnekin munatorvien tietämille. LH-testit on käytetty viimeistä myöden, joten seuraavalle kierrokselle niitäkään ei olisi. Kun kiertoni on arvaamaton, tuntemusten perusteella mennään ja tilannekin näköjään saattaa noin äkkiä muuttua, taidan jatkossa tilata liuskoja tukkupakkauksen. Vaikka pessimisti ei pettyisi, niin ehkä odotan viikon-pari ennen kuin laitan tilauksen kotitesti-piste-fiihin. Jos vaikka.. Noh, toivoa aina sopii.

12 kommenttia:

  1. Me puhuttiin keskenään, että varmasti ajoituksessa ollut syy, ettei raskaus alkanut useista insseistä huolimatta.. Alekista kävi vaan tosi hyvä tuuri ja onnistui toisella yrityksellä. Meillä vielä reilu viikko piinaamista jäljellä, saa todellakin nähdä, onko ivf tuottanut tulosta, kun inssit ei meille sitä tulosta tuonut. Tsemppiä teillekin kovasti, toivotaan parasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näis monta monessa mut kyllä ajoituksella - ja tuurilla - on suuri rooli. Toivon sydämestäni että ensi viikolla teitä odottaa toivomanne uutinen! Tsempit myös sinne <3

      Poista
  2. Pidetään peukkuja! Ajoitus kyllä mun mielestä kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei se huono ole. Ehkä kun nyt miettii niin ois voinut odottaa luonnon plussaa ja venyttää päivällä. Mut parempi näin kuin toisin päin.

      Poista
  3. Iso peukku täältäkin! Tuntui että meillä ainakin inssit ja ajoitukset oli vaan jotain sattumaa ja sohaisuja, mistä niitä osaa oikeasti ennustaa! Isosti tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, ajatuskatko. Siis noiden ovistikkujen kanssa sohaaminen tuntui olevan ihan sattumaa! Kun tunnin erolla tehdyt testit näyttää ihan eri ”lukemia”.

      Poista
    2. Niin se välillä tuntuu. Vaikka mulle noi Sofit on toiminu. Tässä on matkan varrella oppinut havainnoimaam kehoa siihen malliin et plussaa osaa odottaa. Ja kai se on kiinni noista herkistä cut off-rajoista et tilanne muuttuu. Digi mulla kuitenkin plussaa vasta 6-12h liuskan jälkeen. Digin perusteella mennään, mut pihinä en viitti käyttää niitä koko paketillista per kuukausi :D

      Poista
  4. Cool! Hienoa, että pääsitte piinailemaan! Tsemppiä ja plussatuulia sinne, täällä on kaikki peukut pystyssä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Piinaan alkaa pikkuhiljaa puutua, mut oishan se kiva jos näitä ei kovin monia enää tulis..

      Poista
  5. Eikös ovistesteissä lue, että niitä ei saisi tehdä aamupissasta? Ainakin mun testeissä luki. Mulle lääkäri sanoi että paras aika testata on 10-14 välillä. Kerran tein negan lounaalla ja kun heräsin päikkäreiltä 15 maissa, niin tuli plussa.

    Tsemppiä piinailuun ja onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas moista. Framilla mun liuskoissa tekstiä ei ole, joten otin käteen oikein pitkän käyttöselosteen. Siinä teroitetaan sitä - melko moneen kertaan - et ajan tulee olla sama. Aamukin sen mukaan käy, mut paras on klo10-20. Ja virtsan olisi näköjään hyvä jäähtyä 5min ennen testausta - never heard 😮 Meillä klinikalla on ympäripyöreesti neuvottu testaamaan aamuisin (ja toisaalta se onkin ainoa keino millä saman päivän inssi onnistuu helpoimmin), mut onhan se ihan järkeenkäypää et sillon rakossa on aikalailla vanhaakin tavaraa. Jos testaa vain kerran päivään aamulla ja sillon tulee nega, venyy reagointiaika ja helposti inssi siten saattaa myöhästyä..

      Eli liputan kyl tikutusta aamuin illoin ja jatkossa mäkin venyttäisin päivän ekan tikun aamukahvin jälkeen. Pissaa en kul taida alkaa jäähdyttämään..

      Kiitos ja kiitos - kahtotaan kuin käy :)

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)