Kasvua, kehitystä ja kontrolleja

Vastasyntyneen kehitys on huimaa seurattavaa. Pienet posket pyöristyvät, kaksoisleuka ilmestyy ja reisiin tulee vauvamakkaraa. Alkuun tuntuu, et kaikki vaatteet pyörivät päällä, mut pian se muuttuu. Kun elokuun 10.päivä kotiuduttiin, Taava painoi 2862g. Syyskuun alussa lastenneuvolan terkan kotikäynnillä Taava oli kerännyt painoa kilon verran painaen jo 3870g. Viime viikolla oli neuvolalääkäri, jossa grammamääräksi mitattiin 4350g ja senteiksi 53cm. Painoa on kerääntynyt keskimäärin 250g viikossa ja hoikan neidin painokäyrä on syöksähtänyt miinuspuolelta keskikäyrän yli plussalle. Hyvä niin. Muutenkin neuvolaseurannassa on kaikki ollut kunnossa. Sydän ja keuhkot kullostavat normaaleilta ja reisivaltimopulssit, kallon luut sekä lonkat ok. Heijasteet tulevat vielä normaalisti, mitä nyt laiskana askeltajana kävelyheijaste on jäämässä pois.

Labrassa vuoroa odotellen

On se jännää, et miten oman lapsen tutkimuksia jännittää. Ei pelkästään tuloksia, vaan itse toimenpiteitäkin, vaikka itse on pitänyt lukemattomia kertoja kiinni vastasyntyneestä eri tutkimusten, näytteidenoton ja calmette-rokotusten yhteydessä. Sen huomasin kun raskaudenaikaisen uä-löydöksen vuoksi kävimme elokuussa sairaalassa munuaiskontrolleissa. Eteenkin labra ja sinne varattu puolen tunnin aika juili vatsanpohjassani etukäteen. Tuntui hurjalta ajatella miten kolmikiloisesta vauvasta löytyy käsivarren taipeesta verisuoni, josta saadaan useampi putkilo verta, kun äidinkin suonet on vaikeesti löydettävissä. Loppupeleissä näytteenotto meni hyvin. Labran koko henkilökunta (eli kaikki kaksi, mut "koko hlö-kunta" kuulostaa dramaattiselta :D), piti tytön kädestä kiinni ja puuhasi näytettä. Mä koitin rauhotella leijonaneitoa 20% glukoosilla, joka toimii vastasyntyneen kivunhoidossa varsin hyvin.

Vatsan ja munuaisten ultrakin meni mukavasti. Radiologi oli rauhallinen ja hoitaja hymysuinen. Lasten tutkimushuone oli täynnä jos jonkin viihdykettä, mut eipä pari-kolmeviikkoinen niiden päälle vielä perustanut. Hoitaja ja Eira pitelivät Taavaa paikoillaan, minä seurailin silmä kovana uä-kuvaa. Radiologilta saatiin jo huojentavat uutiset, kun uä:ssä ei näkynyt mitään erityistä. Hyvät uutiset vahvistuivat myöhemmin kun lastenlääkäri soitti ilmoittaakseen myös labrojen olleen ok. Jatkossa siis siirrymme normaalikaavan mukaiseen neuvolaseurantaan. Se jos mikä oli ilouutinen :)

Nyt voimme ilman erikoisempia huolia seurata Taavan kehitystä. Sitä miten viikko viikolta katse terävöityy, kulmat kurtistuu pohdintaan. Miten hymyheijasteiden joukkoon viime viikolla eksyi ensimmäinen äideille suunnattu sosiaalinen hymy. Miten tällä viikolla neito on aloittanut seurusteluharjoitukset. Ensin leikkidinon ja halikissan kanssa, sittemmin seurusteruyritykseksi tulkittavia äännähtelyjä on satunnaisesti tullut äideillekin. Tai sitten me vain kuvittelemme niin. Pääosin hän hiljaisena tuijottelee kun me juttelemme, ehkä kokee ettei saa suunvuoroa.

Hyvä juhlameno, rento takakeno

Niin se menee. Yhtenä päivänä ynisevästä kerästä tulee vuorovaikutteinen pieni ihminen - hups. Helposti sitä varmaan huomaa odottavansa jotain seuraavaa; ensisanaa, jokelteluja, kierähdystä, ensimmäisiä liikkeellelähtöyrityksiä. Samalla iskee haikeus, kun taakse jää se ensiaika pikkukäärön kanssa. Siksi tuleekin päivittäin pysähdyttyä. Tänään tää on parasta just näin :)

Emerituspääkaupungin päivä

Vuosittain kuulas syyskuun kolmas sunnuntai saa kantaa Turun päivän leimaa. Vuodesta -61 asti on vietetty päivää, jonka päätavoitteena on saada lähikuntien kansa ja kaupunkilaiset tutustumaan kotipaikkakuntaansa. Turun päivä on perinteisesti ollut kolean aurinkoinen täyttäen kadut uteliaista ihmisistä. Ja mikäpäs siinä kierrellessä kun maksutonta nähtävää ja koettavaa on joka kulmassa.

Ohjelmaa on kaiken ikäisille ja lista on niin pitkä ettei millään päivässä ehdi kaikkea, vaan on valittava kirsikat kakusta omien mieltymysten mukaan. Aamu avautuu Tuomiokirkon kellojen kuminaan. Sen jälkeen partaveitsiväki pääsee nostamaan tanssijalkaa kun kauppatorin Heikin markkinoilla kajahtaa toritanssit. Jokirannassa koko perhe voi seurata kuinka Aurajokea puhdistetaan sukeltaen. Forum Marinumin pihalla pääsee tutustumaam nykyaikaisen sataman toimintaan ja vastapainoksi sekä keskuspaloasemalla että vesilaitosmuseolla kierrätetään väkeä tutustumassa pelaatustoimen ja vedenjakelun pitkään taipaleeseen aina 1800-luvulta alkaen.

Vanha kirjapaino Käsityöläismäen museokylässä

Kaikki museot ovat avoinna ja niissä kiertäminen on pääosin ilmaista. (Poikkeuksena tänä vuonna oli Turun taidemuseo, jossa oli Helene Schjerfbeckin näyttelyn avajaisviikonloppu.) Kulttuurinnälkäisille on helppo suositella päivää Sibelius-museossa, Wäinö Aaltosella ja Aboa Vetus & Ars Novassa. Aboa Vetuksen rauniokorttelin saloihin opastava yleisökierroskin on maksuton. Lapsellista museohistoriaa löytyy helposti Turun linnasta, Biologisesta museosta, Käsityöläismäeltä ja Apteekkimuseosta.

Päivän huipennus Aurajokirannassa

Turuilla ja toreilla on eloa, kun Turkuseuran Pelimannit ja paikalliset bändit esittävät Vanhalla Suurtorilla musiikkia ja murrejaosto lausuu runoja Turun murteella. Lapsille luetaan Turun sanataideyhdistyksen toimesta satuja tunnelmallisessa satuteltassa. Lisäksi ohjelmassa on streetbasketia, kisailua, ilmapalloja, pomppulinna, ruokakojuja, lätynpaistoa ja ongelmanratkaisutehtäviä. Onpa trendinmukaisena houkuttimena myös nuorisovaltuuston ylläpitämä Pokémon GO -lure ja sisäistä zeniään etsiville pop up -jooga. Päivä huipentuu ilotulitukseen, joka on toiminut Turun päivän closurena jo yli neljäkymmentä vuotta. Silloin Aurajokiranta tulvii ihmisiä kuin uuden vuoden vaihtuessa.

Itse olemme useana vuonna kiertäneet tuona päivänä kaupunkia ja aina löytäneet jotain uutta. Lie selvää, että tulevina vuosina viemme myös Taavan tutustumaan Turkkuseen ja sen vaiherikkaaseen historiaan. Päivä on pala parasta Turkua. Ei pelkästään paikallisille vaan myös vierailijoille. Jos on kiinnostunut Turku-ähkystä, niin silloin kannattaa apajille suunnata.  Tämän vuoden päivä oli eilen, ensi vuonna palataan taas astialle. Tul sääki :)

Selvitysprosessissa vanhemmuus

"Kutsu isyyden selvittämiseen". Lastenvalvojan kirje odotti postilaatikossa synnytyssairaalasta kotiutujia. Kerrankin virkamieskoneisto oli ollut nopea. Sittenpä luuria käteen ja neiti valvojalta tiedustelemaan tapaamisen agendaa tilanteessa, jossa isyyttä ei ole selvitettänä. Meille kerrottiin isyyden selvitysprosessin keskeyttämisen olevan virallinen virkamieslausunto, jota varten järjestetään synnyttäjän kuuleminen. Avot. Henkkarit mukaan ja naisperheenä kohti naapurikaupungin lastensuojelua.

Lastensuojelun ovi on lukossa. Soitamme kelloa. Avaamaan tullut herrasmies katsoo meitä uteliaana; "Niin?" Pääsemme sisään kun osaan sanoa lastenvalvojamme nimen. Odotusaulassa ilmoitustaulu toitoittaa: "Oletko kyllästynyt huumeiden käyttämiseen? Mielenterveyden käsi. Nuorisoaseman avoin olohuone. Tietoa perheasioiden sovittelusta. Eronnut isä tai äiti, tule meille vapaaehtoiseksi. Pyydä apua. Tarinaa voi aina muuttaa. Toivotko itsellesi uutta ystävää?" Aivan. Apua ja tukea kaikille. Sateenkaaren värejä taululla ei näy.

Kutsu postitettu kaksi päivää syntymän jälkeen.

Lastenvalvoja on nuori, mukava nainen ja tapaaminen varsin mutkaton. Jutustellaan meidän perhemuodosta ja tavasta, jolla lapsi on saanut alkunsa. Mukanani on varmuudeksi myös Väestöliiton hoitosopimukset alkuunpanotavan vahvistamiseksi, mutta niitä ei kaivata. Isyyden selvittäminen keskeytetään lausunnolla: "Lapsi on syntynyt hedelmöityshoidoista annetun lain 1 asetuksessa tarkoitetun hoidon tuloksena naiselle, joka on saanut hoitoa yksin, ja on selvitetty, että siittiöiden luovuttaja ei ole mainituin lain 16 asetuksen 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suostunut siihen, että hänet voidaan vahvistaa hoidon tuloksena syntyneen lapsen isäksi."

Sen jälkeen olen virallisesti yksinhuoltaja. Piste. Kaksin, mutta yksin. Lastenvalvojalle sateenkaariperheiden edut ja esim.vanhempainvapaat ovat vieraita ja niistä jutellaan hyvä tovi samalla kun virkanainen sylittelee Taavaa. Kerromme miten uusi äitiyslaki olisi varsin suopea meille, jotka yhdessä tuumin hedelmöitysklinikan kautta lapsen hankkivat. Nykyisellä laisäädännöllä Taavalla ei ole mahdollisuutta kahteen juridiseen vanhempaan, sillä "susiparina" emme ole Kelan silmissä mitään eikä meillä ole mahdollisuutta perheensisäiseen adoptioon. Lopputulemana valvojan hämmennys ja vähemmän virkamiesmäinen lausunto off-the-records: Epäreilua. Onhan toi nyt ihan perseestä :D

Niihän se on. Vaikka itse sitä on tilanteeseen sulautunut. Olemme tyytyväisiä siitä, että esim. adoption evääminen selvisi meille jo raskausaikana adoptiolakia tavatessani. Olisi ollut aikamoinen pettymys jos suurin toivein synnytyksen jälkeen olisimme astelleet Pelan toimistoon vain kuullaksemme, ettei adoptio ole mahdollinen koska parisuhdettamme ei ole rekisteröity. Oravanpyörävaikutuksena Eiralla ei täten myöskään ole Kelan silmissä mahdollisuuttaa pitää isyys- tai vanhempainvapaata, jonka saaminen edellyttäisi adoption toteutumista ennen Taavan 1-vuotis synttäreitä. Suhdemuodostammekin Kansaneläkelaitos sivuillaan vielä erikseen tuumaa: "Jos samaa sukupuolta olevat henkilöt elävät yhteisessä taloudessa mutta eivät ole rekisteröineet parisuhdettaan, heitä ei katsota avio- eikä avopuolisoiksi." Aivan. Tilastossa minä olen Taavan yh-äiti ja Eira mun kämppis, kunnes ristiäisten jälkeen haen käräjäoikeudelta tyttärelleni toista huoltajaa. Kun oheishuoltajuus (toivon mukaan ns.läpihuutojuttu) myönnetään, meille Eiran kanssa tulee yhteishuoltajuus ja Taavalla on paperillakin turvanaan kaksi aikuista. Silloinkin juridisesti leijonaneidolla on vain yksi vanhempi. Virnistän vinosti.

Paperilla asialla on väliä. Ei arjessa. Arjessa byrokratian jäykkyys todentuu vasta, kun jotain surullista, se ikävin vaihtoehto, tapahtuu. Ilman sitä me määritämme perheen. Vanhemmuus kasvaa perheessä. Se on osa meitä, osa tytärtämme. Tyttömme ei lapsuuden viattomuudessaan huomaa siinä mitään erikoista, että kotiamme asuttaa vain naisia. Vasta ympäristön hämmästys saa hänet aikanaan hämmentymään. Siihen asti kaikki on viattomin silmin niinkuin pitääkin - maailma makaa juuri kohillaan, siten kuin yhdessä oomme sen pedanneet <3

Pieniä ostoksia

Kuinka pieni voi pikkuihminen olla? Pieni. Niin suuri, niin pieni <3 Tai kaikkihan on suhteellista. Taava on keskimittainen, mutta alle kolmen kilon syntymäpainossaan varsin siron sorttinen. Pitkä ja hoikka - Eiraan tullut, voisi joku automaattisesti tokaista.

Vaatepolitiikkaan neidon sirous on aikaansaanut pientä haastetta. Raskauden aikana meille on ennättänyt kerääntyä vaatetta jos jonkin kokoista. Loppuraskaudessa pesurumban päälle kaikki 62cm kokoiset ja sitä suuremmat vaatteet pakattiin laatikkoon odottamaan neidon kasvua. Esille jäi 50-56cm, joista niistäkin osa hivenen leveän mallisia. Kuulimme hymysyista ennakointia siitä, miten tyttelöinen ei ehkä ehdi käyttää kaikkia pikkuvaatteitaan ennen kuin ne jäävät jo pieneksi. Vaan miten kävikään. Neito yllätti, pienikin vaate muuttui isoksi.

Sairaalassa jo kätilö toi meille kokeiluun Liberon premature-vaippoja, kun pienin 1-koko vaikutti suurelta. Keskosvaipat olivat istuvat siinä missä ykköskoon vaipat falskasivat helposti. Kotiinlähtiessä huomasimme, miten vähänkin isommasta kietaisupaidasta jää olkapää pilkottamaan ja housut tulevat löysinä pitkälle kainaloon, vaikka kotiutumisvaatteiksi valittiin niitä pienimpiä.

Kotiutuessa apteekkireissun oheen piipahdimme siis ostoksilla metsästämässä niitä aidosti pieniä vaatteita. Kotituomisiksi ostettiin paketillinen prematureja sekä KappAhlista pari 44-koon bodya ja housut. Vaippaura jäi sittemmin yhden paketin mittaiseksi, sillä vaikka istuvuus oli hyvä, ei kaksikiloisen vaipan imuteho tuppaa riittämään kun reilu kolmikiloinen alkaa urakalla puskea maitokakkaa läpi systeemistään. (Nytkö musta tuli "se äiti", joka puhuu lapsensa kakkavaipoista..? O_o)

Pientä päällepantavaa

Eipä sen vaatekoonkaan kanssa olisi niin justiinsa, mut onhan se mukavaa et edes joku vaate on kutakuinkin sopiva. Alkuun kaikki 50cm vaatteetkin olivat auttamattomasti isoja. Nyt sopivia vaatteita alkaa pikkuhiljaa löytyä omistakin varastoista, kun neiti saavuttaa painoa mukavaan tahtiin. Neuvolan kätilö kävi kotikäynnillä viikko kotiutumisen jälkeen ja kontrollipunnituksessa Taava oli kerännyt grammoja puolen kilon edestä. Ei mikään pikkuruinen tyttö enää. Voi sitä haikeuden määrää kun ekat vaattet alkaa jäädä pieniksi. Vielä nuo 44:set menevät, mut eivät taatusti kauaa :)

Lapsivuoteella

Hattarapilvipäivät lapsivuoteella. Pirteänä ylikierroksista. Puoliksi kuutamolla. Hämmennyksissä, mutta kuitenkin varmana.

Elokuun ekan viikon vauvat
synnärin sukkataululla.

Päivät kulkivat verkkaisesti etapista etappiin. Tunnelma oli rauhallinen. Päivää rytmittivät hoitorutiinit, ruokailut (ah, ruoka oli hyvää ja sitä tuli yhtenään) ja hoitajien vuoronvaihto. Yöt köllöttelimme kylki kyljessä. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme kotiutuskunnossa. Miten paljon mahtuukaan päiviin ensimmäisiin? Paljon :)

Salissa jo meiltä tiedusteltiin halukkuutta perhehuoneeseen, mutta koska kotona odotti 3 karvasisarusta, emme olleet ajatelleet sellaiseen majoittua. Siirtyessämme 48tunnin valvomisen jälkeen osastolle, meidät otettiin vastaan lämpimästi. Minut sijoitettiin yhden hengen huoneeseen, jossa Eira sai viettää aikaa päivittäin klo10-20.

Lapsivuodeosastolla

Huoneessa oli tehty pientä dekoreerausta ja siitäkös herkkämieluset tirauttivat taas pienet onnenkyyneleet.

Kaiken kaikkiaan kohtaaminen sekä salissa että lapsivuoteella oli erinomaista ja toisena vanhempana Eira huomioitiin hyvin. Vierihoidon ohjaus tehtiin sovitusti niin, että molemmat olimme läsnä. Kätilö ohjasi Eiralle erikseen vastasyntyneen seurantaa, käsittelyä, aamupesuja, navan pudistusta ja vaipanvaihtoa. Ensimmäisenä päivänä sain imetysapua-/ohjantaa, joka tuli tarpeeseen, sillä Taava oli alkuun paitsi unelias ja huonovointinen (yökkäili lapsivettä) myös tiukkasuinen ja taipuvainen imemään omaa alahuultaan. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti.

Rutiinitutkimukset sujuivat ongelmitta.  Taavalta seurattiin alkuun ihokontaktissa happisaturaatiota, mutta sen pysyessä synnytyssalissa hyvänä, seuranta lopetettiin. Kuuden tunnin iässä lämpö ja verensokerit hyvät (37c, gluk 4.2), joten ei jatkoja niidenkään suhteen. Painonkehitystä seurattiin päivittäin. Kaiken kaikkiaan paino putosi ensimmäisillä aamumittauksilla yhteensä 150g, eli n.5% (normaali painonlasku <10%) ja kotiinlähtöpäivänä se olikin jo nousussa. Kahden vuorokauden iässä labra piipahti ottamassa vasseu1-seulan ja samaisena päivänä saatiin lastenlääkärin tarkastuksesta (sydän, reisivaltimopulssit, hengitys, refleksit, jäntevyys, kallon luut ja aukileet, vatsan palponti, lonkat, yleisstatus) puhtaat paperit. Kuuloseula tehtiin niin ikään ennen kotiutumista, kun korvat olivat kuivuneet ja molemmista korvista saatiin normaali vaste.

Verenpaineen mittausta

Synnytyspäivänä lastenlääkäri piipahti juttusille Taavan munuaislöydösepäilyjen puitteissa keskustellakseen jatkoseurannasta. Osastolla tehtäviksi toimenpiteiksi riitti verenpaineen kertamittaus ja virtsantulon seuranta. Verenpaineet olivat normaalit, mutta pissaamisen puolesta typy piti meidät valppaina sillä alkuun kaikki vaipat tuntuivat kuivilta. Huoli helpotti kun vuorokauden iässä aamupunnituksilla Taava lorotteli pitkin lattioita ja kahden päivän iässä teki samat lammikot lastenlääkärin pöydälle. Munuaiset siis toimivat ja siltä osin jäimme odottamaan 2 viikon iässä tehtävää ultraa ja labroja.

Osastolla minulta seurattiin kohdun supistumista, vuotoa, ompeleita ja verenpainetta. Ja mitä siitä maagisesta sairaalakassista sitten tarvittiin? Pesupussia, -aineita ja hammasharjaa. Taavan turvalonkeroa. Salmiakkipussia (söin kaiken.). Ei juuri muuta.

Osaston liivivalikoimasta

Maidonkerääjälle, omille liiveille tai liivisuojille ei ollut tarvetta vielä sairaalassa. Osastolla oli siteitä neljää sorttia ja kotiutumaankin päädyin pakasta vedetyissä verkkohousuissa - sattuneesta syystä. Osastolta saimme kaiken tarvittavan liukulakanasta laktoosittomiin välipaloihin. Tarjonnasta kaksi oli ylitse muiden: Lansinoh nännivoide (piti rinnanpäät ehjänä ja ihon joustavana haasteellisessa alkuvaiheessakin) ja jääsiteet! Alkuun ajattelin, et hrrrrrr.... ..jääsiteistä ei saa kuin virtsiitin. Turhaa skeptisyyttä, hetken kuluttua vierailin pakastinlokerolla lähes joka vessareissun yhteydessä. 

Kotiutuessa kolmantena synnytyksen jälkeisenä päivänä sain mukaani tukun ohjeita, synnytyskertomuksen, toimenpidesanelun, neuvolakortin ja kipulääkereseptin. Muistimme kiitokseksi osastoja sekalaisella herkkukassilla ja poistuimme kotiin, uuteen elämään :)

Tyttäremme Taava

Hän syntyi. Sunnuntailapseksi. Onnellisten tähtien alle. Mutkat oikoen lyhyestä virsi kaunis. Tarinan pääkohdat kuuluvat näin:

Syntymäaika 7.8. klo 4.30
Paino 2954g
Pituus 51cm
Pisteet 6/8/8

Avautumisvaihe 25:05
Ponnistusvaihe 00:55
Jälkeisvaihe 00:15

Erityistä:
Poikkeava sydänäänikäyrä, kohdun sisäinen STAN-seuranta. Napanuora kaulan ympäri x 3, katkaistu ennen syntymää. Syntyessä vihreä vesi. Virvoittelu, lastenlääkärin tarkistus synnytyssalissa.

Diagnoosit:
O81.4 Imukuppisynnytys
O68.0 Sikiön sydämen lyöntitiheyden poikkeavuus/vaihtelu supistustoiminnan ja synnytyksen komplikaationa
O64.0 Sikiön pään epätäydellisestä kiertymisestä aiheutuva synnytyseste
Avosuinen tarjonta

Leijonatyttömme polku päivänvaloon oli pidemmän sorttinen ja sen varrelle osui muutamia vähemmän toivottuja muuttujia. Mutkista huolimatta pieni taistelija selviytyi hyvin, kaikki kääntyi parhain päin ja pääsimme yhdessä viettämään elon alkutaivalta vierihoito-osastolle.

Olemme kiitollisia. Olemme onnekkaita. Olemme täynnä hämmästystä ja suurta rakkautta.

<3 Taava <3

Leijonaneito vuorokauden iässä lapsivuodeosastolla.
Kuva TYKSin vauvakuvaaja-Hannan käsialaa.
HannaSNy Photography

Laskentaa laskettuna

Tänään on hyvä päivä, laskettu päivä. Kimalainen on puuhannut omiaan heti aamupalasta lähtien, eikä hänen liikkumistaan ole tarvinnut miettiä. Joka päivä ei niin ole, vaan välillä on meno vaisumpaa. Onhan se toki luonnollista, että loppua kohden liikkeiden luonne muuttuu. Käy tilakin vähemmälle ja pään sukeltaessa ja kiinnittyessä lantion loukkoon se rajoittaa liikeratoja.

Kimalainen ei moisista stereotypioista paljon ole tähän mennessä piittannut. Hänen mielestään laskeutuminen ja eteenkin kiinnittyminen on yliarvostettua. Vapaana liikkuminen on mukavampaa. Vielä h.35 hän kokeili olisiko mukavampaa istuskella, asettua poikkiteloin vai möllötellä nurinkurin. Täysien viikkojen kolkutellessa hän asettui valtaväestön tapaan pää alaspäin. Mielikylkeä sen sijaan on hankalampi päättää, sitä hän voi vieläkin vaihtaa päivittäin.

Kun tottuu näin liikkuvaiseen ihmistaimeen, hiljaiset päivät kummeksuttavat. Viimeisten parin viikon aikana, kun raskauteen on ilmaantunut muutakin seurattavaa, olen erilailla kiinnittänyt huomiota liikkeisiin. Huomaan huolestuvani jos Kimalaisella on unisempi päivä. Vaikka hän on on luonnostaan liikkuvaisempi illalla, ei malttamaton mieleni aina veny pitkän päivän odotukseen. Tuolloin hyvänä mittarina ja mielenrauhoituskeinona toimii liikelaskenta.

Liikelaskennan yleisesti tunnustettu lyhyt oppimäärä kuuluu neuvolan ja sairaanhoipiirimme käyttämässä iPana-äitiysnetissä näin:

Sikiön liikkeet kuvastavat hyvin sen kohdunsisäistä vointia. Kullakin sikiöllä on oma yksilöllinen liiketasonsa, yleensä 10-15 / tunti. Liikejaksoja seuraa lepojaksot, jotka kestävät 20-40 minuuttia. Tällöin sikiö nukkuu ja liikkeitä ei tunnu. Liikkeet lasketaan parhaiten illalla nukkumaan mennessä, jolloin sikiöllä on yleensä aktiivisin liikkumisaika. 

Kimalaisen tilasto

Asetu makaamaan vasemmalle kyljelle. Laske kaikki tuntemasti liikkeet ja merkitse määrä sarakkeeseen. Mikäli liikkeitä tulee laskennassa alle 10kpl/tunti on mahdollista, että sikiö nukkuu eikä sen vuoksi ole aktiivinen ja tällöin liikkeitä tulee laskea vielä toinen tunti. Ennen toista laskentatuntia nouse ylös, kävele hiukan ja voit myös syödä tai juoda jotain ennen uudelleenlaskentaa. Jos tilanne pysyy samana, ota yhteys synnytyspäivystykseen vuorokauden sisällä. Mikäli liikkeet muuttuvat vaisuiksi, toimi samoin kuin edellä.

Meillä liikelaskentaa on nyt harjoitettu jonkinkin verran. Välillä vaisun päivän johdosta, välillä mielenkiinnosta. Lukua olen pitänyt sähköisesti iPanassa. Joskus olen laskenut koko tunninkin, mutta pääosin olen lopettanut laskemisen siihen kun Kimalainen läpäisee testin ja odotetut 10 liikettä täyttyy. Välillä kun pitkiltä tuntuvat alkuminuutit ovat hiirenhiljaisia, tekee mieleni hellästi tuupata Kimalaista hereille. Mut tässä - samoin kun muussakin odotuksessa - maltti palkitaan. Kun pikkuinen saa havahtua itsekseen, on heräämistä seuraava liikesarjakin pirtsakampi.

Saas nähdä milloin pikku-K havahtuu saapumaan. Laskettu päivä on herättänyt puhelimeni piippaamaan. Viestejä visertää vointikyselyjen ja tsemppauksen merkeissä. Täällä rauha maassa mietin miten paljon laskettuun päivään latautuu odotuksia. Muuttuuko odotus todelliseksi ODOTUKSEKSI kun lasketuksi ajaksi ympyröity päivä ilmestyy kalenteriin.

Vauvan odotus ja siihen valmistautuminen on toisaalta kutkuttavaa. Toisaalta vähän haikeaa, miten loppuraskaus jää synnytyksen odotuksen varjoon. Unohtaa nauttia näistä viimemetreistä. Hassusta ulkomuodosta, kun ei mahdukaan istumaan tuolille osumatta ruokapöytään. Ärsyttävästi putoilevista tavaroista ja päivän ruokalistasta paidan etumuksella (siis härregyyd, miten sitä onnistuukin sotkemaan kuin lapsi, kaksi paitaa päivässä). Mukana kulkevasta vatsasta, joka välillä poukkoilee, josta millä hetkellä hyvänsä yllättää terävänä kumpuna ulospäin piirtyvä raaja. On nämäkin päivät ihania <3 Eteenkin esikoisen kanssa kun voi vain möllötellä tunnustellen hänen möyrintäänsä ja hypähtelevää hikkailua. Innostukseen sekoittuu pientä haikeutta ajatellessani, että pian nämä ainutlaatuiset hetket ovat ohi.

Kimalainen potkaisee, silitän vastineeksi. Ehkä ei kuitenkaan vielä tänään <3