Ensikäynti ja alkutohinat

Ensikäynti Väestöliitolla on takana. Sen verran sutjakkaasti kaikki eteni, että tässä sitä nyt ihmetellään, notta siinäkö se.

Täytin ennen vastaanottoa 57 kohtaisen sähköisen esitietolomakkeen. Paneuduin siihen hartaudella, ylistin elämäntapojani (kuten asianyhteyteen sopi), kuvasin aiemman lapsettomuusanamneesini ja luettelin kierrot viimeisen puolen vuoden ajalta. Vastaanotolla sitten sainkin kommentin, että tiedoissa on jo kirjattuna kutakuinkin kaikki, mitä heidän piti ensikäynnillä kysyä. Aikaa säästyi, näppärää.

Ensikäynti oli todella hyvä kokemus. Vastaanottotilat olivat valoisia ja viihtyisiä. Käytävä oli hiljainen. Toisia jännittyneenä kengänkärkiään tuijottelevia pareja ei näkynyt. Lääkäri oli sympaattinen, ilmapiiri rohkaiseva ja perhekysymyksiä käsiteltiin neutraalisti. Meistä oltiin aidosti kiinnostuneita, eikä missään kohtaa tullut vaivaantunut olo. Toki olimme itsekin valmistautuneet ja käsitelleet asiaa jo aika pitkälle etukäteen.

Plussa oli se, että kun molemmilla - lääkärillä ja meillä - oli aikaa ja kiertoni kohillaan, niin gyn-/aukiolotutkimukset tehtiin siinä samalla kertaa. En tosin ollut valmistautunut ennakoivalla kipulääkkeellä, mutta ei se pahemmin haitannut. Poistuimme mukanamme selvät sävelet: hoitosuostumus, pino ohjeita luovutetuilla siittiöillä tehtävistä hoidoista, lähete labraan (TSH, prolaktiini) ja psykologille sekä aika luovutusneuvontaan. Kun labrat on otettu ja vihreä valo saatu sekä hoitajalta että psykologilta, niin seuraavassa kierrossa voidaan lähteä inseminaatioon. 

Iltalukemista

Jos jotain negatiivista tarvitsee keksiä, niin se oli aukiolotutkimuksesta seurannut hartiapistos. Pirullinen sellainen; kävellessä oli olo kuin seiväs olisi työntynyt oikean epäkkään alta. Alkoi toispuoleisena n. tunti tutkimuksen jälkeen ja kesti illan. Pistos helpotti nopeasti makuulla, joten loppuilta meni pötkötellessä ja seuraavana päivänä vaiva oli poissa.

Positiivinen yllätys sen sijaan oli, että alkututkimuksista saan Kela-korvaukset, samoin psykologikäynnistämme ja lääkkeistä. Keskustelin lääkärin kanssa myös korvausten mahdollisuudesta jatkossa. Hän ajatteli että anamneesillani ja erillisellä lausunnolla niitä voisi koittaa hakea Kelasta inseminaation jälkeen, sillä lapsettomuuteni syy ei ole pelkästään sosiaalinen. Olisinhan todennäköisesti saman hoidon tarpeessa heterosuhteessakin - poislukien luovutetut sukusolut. Koittaa voi hakea, se on eri asia tullaanko niitä Kuopion pääkallopaikalta koskaan myöntämään. Mietitään hakemista kun se on ajankohtaista. Ei korvaukset tietenkään mikään kynnyskysymys ole, mutta pidemmän päälle isossa laskussa jokainen ropo olisi eteenpäin.

Mieleenpainuva oli lääkärin lausahdus lähtiessä; "Olen iloinen, että saan olla mukana tässä teidän projektissa." Voiko paremmalla mielellä ensikäynniltä poistua? :)