Stressiä stressistä

Raskaustoive. Terveelliset elämäntavat. Ruokavalio, liikunta, stressittömyys, uni. Vitamiinit ja foolihappolisä. Paino ja päihteettömyys. Check, check, check. Moneen asiaan kiinnitin huomiota ennen kuin edes suunnittelimme tositoimiin ryhtymistä. Elämäntavat, ruokavalio, BMI, tupakoimattomuus ja liikunta olivat reilassa jo entuudestaan. Jo alkukeväällä aloin pitää kirjaa LH-testeistä. Foolihapon aloitin 2kk ennen hedelmöityshoitoihin hakeutumista.

Yksi asia pysyy kuitenkin tiukassa: stressaus. En koe stressaavani pikkuasioista, mutta ennakointiin ja pohtimiseen taipuvaisena ihmisenä myös stressi kuuluu arkeeni. Stressin syyt ovat tavanomaiset; arjen kiire, melko uusi työ, syksyllä alkava lisäkoulutus, suoriutumispaineet, itseen liittyvät odotukset sekä siviili- että työelämässä. Hyvän puhtia antavan stressin ja huonon ahdistavan stressin raja on häilyvä. Stressaan ajoin siinä määrin, että se vaikuttaa nukkumiseen. Uneni on pinnallista, herään öisin miettimään asioita. Stressaan sitä, etten saa nukuttua. Stressaan stressiä. Oravanpyörä on valmis.

Kesäloma onneksi katkaisi kierteen. Nukuimme lähemmäs 10h yöunia ja siihen ajoin vielä päikkärit päälle. Latasin akut. Kirjaimellisesti. Siinä maailman kirkastuttua mietin, että nyt on aika alkaa tehdä aktiivisesti töitä stressin hillitsemiseksi, sillä krooninen stressi ei ainakaan tule parantamaan raskautumisen todennäköisyyttä. Onko stressin vähentäminen helpommin sanottu kuin tehty? On. Mutta aina kannattaa yrittää.

Ensin ajattelin aloittaa joogaharrastuksen, joten osallistuin puistojoogaan, mitä kesällä järjestettiin kotikaupungissani maksutta. Nurtsilla tasapainoillessani koin olevani pihalla, eikä se johtunut pelkästään puistosta tai hennosta vesisateesta. Asanat menivät nopeatempoisesti yli hilserajan ja kaipasin jonkinlaista ”Joogaa jäykille ja hidasälyisille”-ryhmää. Vaikka sisäinen joogini ei kokenutkaan valaistusta, en ole vielä luovuttamassa, vaan suuntaan seuraavaksi testaamaan rentouttavaa Yin joogaa. Lisäksi kirjauduin työnantajan tarjoamalle Mindfullness-kurssille saadakseni apuvälineitä mielessäni kehää kiertävien ajatusten käsittelyyn. Kurssi on verkossa, joten käydään sitä läpi nyt yhdessä Eiran kanssa. Hankin myös aikuisten värityskirjan ja rivin puuvärejä. Nopeana stressinpoistajana se toimii; värityskirjan tuhertaminen on näpsäkkä tapa saada ajatukset rauhoittumaan – ainakin hetkellisesti.

Uusiin konsteihin kannatti panostaa, sillä niistä on ollut apua. Tai sitten ne vähintään toimivat plasebona, kun uskon niihin. Vanhassa kuitenkin vara paras. Yksi nimittäin on ollut  - ja on - ylitse muiden: luonto. Sen totesin taas eilen, kun olimme patikoimassa läheisessä kansallispuistossa. Imin itseeni suopursun tuoksua, väistelin lämmöstä nauttivia sisiliskoja ja ihastelin järvenpinnasta heijastuvaa sinitavasta. Hymyilin, olin levollinen. Kuten aina metsässä ollessani. Metsä eläimineen, kasveineen ja vesistöineen yksinkertaisesti lumoaa. Toimii.

Elämää kansallispuistolla

Totta on se, ettei oikeaa vastausta ole. Stressin kokeminen ja vähentäminen on yksilöllistä. Siinä missä Eira kaupungin kasvattina rentoutuu kirppareita kiertämällä, minä maalaistyttönä rakastan pitkospuiden natinaa. Parhautta molempien mielestä on kuitenkin se, kun tehdään yhdessä – hypistellään hyllyjen välissä tai kannetaan eväsreppua vuorotellen. Nauretaan ja hupsutellaan. Avainta täydelliseen stressittömyyteen en ole löytänyt. Hyvänä ensiaskeleena pidän päätöstä järjestää kiireen keskeltä aikaa sellaiselle tekemiselle, joka on itselle kaikkein mieluisinta. Huolehtia itsestään. Ja olla keräämättä stressikierroksia siitä, jos ajoin tuntee stressiä