Sain Eiralta stadintuliaisina kirjan (yllätys yllätys, uusi kirja) Rakkaustesti. Kirja kertoo orastavan perhetoiveen muuttumisesta lapsettomuuden syviksi vesiksi. Ovulaatiopakkomielteen kasvusta koeputkisirkukseksi. Ja parisuhteesta, joka koittaa pysyä toiveiden ja pettymysten vuoristoradan kelkassa.
Samaa avoimen kipeää linjaa jatkaa opus Ei kenenkään äiti. Kirjassa kuvataan viidentoista suomalaisen kertomus siitä miten lapsettomuus ulottaa lonkeronsa elämän jokaiseen paikkaan ja hetkeen. Mietitään voiko elämällä olla tarkoitusta ilman lapsia. Omia lapsia.
Mikä tekee lapsista omia? Yhteiset geenit? Juridinen side? Läsnäolo synnytyksessä? Kun kerron Rakkaustestin hollantilaisesta kirjoittajasta ja hänen kahdesta guatemalalaisesta adoptiolapsestaan, saattaa joku tokaista ettei kirjailija sitten loppupeleissä koskaan saanut omia lapsia. Saihan. Onhan hän kahden adoptoidun ihmislapsen äiti.
Oma lapsi mielletään usein biologiseksi. Vanhemmuutta on kuitenkin monenlaista, joten olisi surullista ajatella sen rajoittuvan verisiteeseen. Sijaisäidit, adoptioäidit, lahjasoluilla alkunsa saaneiden lasten äidit, sosiaaliset äidit. Vanhemmuutta yhtä kaikki. Siitä huolimatta moniin on kylvetty biologinen siemen, toive omasta jälkeläisestä. Yksilöstä riippuu miten sijaisvanhemmuus tai adoptio tuon kolon täyttäisivät. Harvemmin ne ovat suoraan ykkösvaihtoehtona.
Tiukassa on istunut myös oletus "oikeasta perheestä". Vasta nyt ruuhkavuosiaan elävän sukupolven aikana perinteinen, vuosisadan takainen, ydinperhemalli on saanut tasavertaisena rinnalleen mitä monimuotoisempia perheitä. On uusio- ja sijaisperheitä, leskivanhemman perheitä, apilaperheitä, polyamorisia ja kahden kulttuurin perheitä. Yhden vanhemman tai homoseksuaaliparin perheistä puhumattakaan. Perheen käsitteestä on vihdoin alettu ravistaa normeja. Perhe on se, minkä kukin kokee perheeksi. Me ja edeltävät sukupolvet olemme saaneet sen opettella. Onneksi kasvatamme itseämme viisaampaa sukupolvea. Ihmisiä, joille suvaitsevaisuus ja perheiden monimuotoisuus on itsestään selvää. Jotka ymmärtävät, että omia lapsia voi saada muullakin tavoin kuin synnyttämällä.
 |
| Perhesopan kahden äidin perhe |
Taannoin juttelin 3-vuotiaan kummilapseni kanssa siitä, miten isi on poika ja äiti tyttö. Miten niin ikään kummitäti on tyttö ja Eira-tätikin tyttö. Odotin josko siitä ois virinnyt mielenkiintoinen keskustelu. Mutta ei. Lapsi totesi "niin on" ja katsoi minua kuin epäillen, että nyt ei kummitäti tajua jotain. Hymyilytti. Väestöliitolta hankittiin Meidän pihan perhesoppa -kirjakin odottamaan pikkukummituksen keväistä nimipäivää. Siinä kerrotaan lapsentahtisesti miten erilaisia tavallisia perheitä on, miten vauvat voivat saada alkunsa vaikka lahjasolusta ja miten lapsia voi tulla muualtakin kun äidin masusta. Ikätasoista suvaitsevaisuus- ja seksuaalikasvatusta minusta. Kummilapsen mielestä ei varmaankaan mitään kummallista :)
pitääpä laittaa korvaan taakse kirjat, kuullosti mielenkiintoiselta! olen ollut huono etsimään mitään uutta kiinnostavaa lukemista!:)
VastaaPoistaMukavaa, jos tästä löytyi hyvää vinkkiä :) Pari ensimmäistä voi tuntua raskaalta, jos aihe on itsellä herkillä. Mut viimeisintä voin suositella kaikille ja koska vaan ;D
PoistaLuin Rakkaustesti-kirjan jo vuonna 2008 ja muistan, että pelkäsin silloin kovasti, että raskaaksituleminen osoittautuisi vaikeaksi... Nyt kun se on osoittautunut vaikeaksi, olen huomannut etten ole halunnut lukea aiheesta kirjoja. Tällä hetkellä olen vielä siinä tilanteessa, että parempi kun ei liikaa märehdi. Ehkä joskus myöhemmin tulee taas luettua tästäkin aiheesta.
VastaaPoistaTuo on totta. Riipaisevat kertomukset eivät ole omiaan nostamaan mielialaa tai valamaan luottamusta tulevaan :/
PoistaNäiden lisäksi olisin kiinnostunut Kaisu Joupin valokuvakirjasta Tyhjä syli, joka käsittelee kohtukuoleman kohdanneita perheitä. Siihen en ole kuitenkaan rohjennut tarttua minäkään. Se olisi yhtä kyynelehtimistä ensimmäisestä sivusta alkaen.
Äh, kirjauduin vahingossa ulos kun piti painaa julkaisunappia. Kokeillaanpa uudestaan... Eli siis tuo Perhesoppa on aivan ihana kirja, mekin ostimme sen inssikäynnillä klinikalta (ihan itseämme varten, ehkä hieman aikaisessa vaiheessa :D). Tykkään siitä paljon enemmän kuin Ikioma perheeni -kirjasta, jolle en jotenkin niin lämmennyt vaikka se tietenkin tärkeä kirja onkin koska sateenkaariperheistä kertovia lastenkirjoja on niin vähän, ja pitää sekin jossain vaiheessa ostaa omaan hyllyyn.
VastaaPoistaMeilläkään ei ole kukaan sukulaislapsista tai kummilapsista koskaan (ainakaan meidän kuullen) ihmetellyt sitä miksi me olemme kaksi naista yhdessä. Mintun siskontyttö oli jossain vaiheessa vain sanonut että syy miksi meillä ei ole lapsia on se, ettemme ole vielä tarpeeksi vanhoja! :D (Olemme vanhempia kuin siskontytön äiti :D)
Luin viime keväänä joitain raskaudesta kertovia kirjoja, en silloinkaan halunnut lukea sellaisia kirjoja joissa raskaaksi tulemisen kanssa on ongelmia. Nyt en ole lukenut aihepiiristä kertovia kirjoja ollenkaan, jotenkin yritän vältellä uppoutumasta liikaa tähän aiheeseen, enkä ainakaan halua tietää mahdollisista muiden kohtaamista tai meillä mahdollisesti tulevaisuudessa vastaantulevista ongelmista, koska en halua stressata asiasta etukäteen (olen yleensä kova stressaamaan kaikesta). Lastenkirjat sen sijaan... olen alkanut pikkuhiljaa hamstrata kuvakirjoja tulevan lapsen tulevaa kirjahyllyä varten. Siis ei niitä vielä kauheaa kasaa ole (lukumäärä kuitenkin alle 10) mutta jos jossain vaiheessa positiivinen raskaustesti tulee, olen varma että kirjojen ostelu lähtee lapasesta.
Ja noista omista lapsista... hieman minua jännittää se, suhtautuvatko ulkopuoliset tai jopa läheiset niin että minä en ole aivan yhtä oikea äiti lapsellemme kuin Minttu. Tai kysyvät että aionko minäkin olla raskaana myöhemmin että saan "oman lapsen". Toivoisin että kaikki antaisivat saman painoarvon minun äitiydelleni kuin Mintunkin ja ymmärtäisivät että lapsi on aivan oma minullekin. Tämä on asia joka koko "projektissa" huolettaa eniten, ja tästä olen ajatellut kirjoittaa blogiinkin jossain vaiheessa.
Pikkukirjasto kuulostaa hyvältä, kannatan! Täytyypä tsekata joskus tuo Ikioma perheeni, jos sattuu silmiin pistämään :)
PoistaTuo vanhemmuus muiden silmissä ei ehkä ole samoin huolestuttanut meitä. Ainakaan vielä. Vähän tuumin, et kun äitiyslomat on pidetty, ei ketään enää muista kumpi lapsen on synnyttänyt. Toisaalta tähän saattaa vaikuttaa "molemmat vuorollaan" ajattelumme. Se mikä mua on vauva-ajassa mietityttänyt, on ei-synnyttäneen vanhemman mahdollisesti kokema ulkopuolisuuden tunne. Sama kuin heteroparillakin miehen osaksi lankeaa. Se on luonnollista, kun imettävään/kotona olevaan vanhempaan kehittyy ensisuhde. Vaikka vastuuta jakaa, lie pieni epätasapaino väistämätön.
Minuakin huolettaa tuo ulkopuolisuuden tunne. Uskon että heteropareilla miehetkin tuntevat sitä, mutta se ei ehkä samalla tavalla nouse ongelmaksi, kun isän ja äidin rooli ovat kuitenkin ihmisten mielikuvissa niin erilaiset, eikä isältä odoteta vauva-aikana samanlaista läheisyyttä lapseen kuin äidiltä. Minua huolettaa myös se, että vaikka kuinka yritetään tasapainoisesti jakaa arki ja vastuu lapsen hoidosta, on alussa epätasapaino varmasti väistämätöntä ihan vaan imetyksen, äitiysloman, etc takia.
Poista