Kultainen kummius

Kummius. Kunniatehtävä. Mutta minkälainen? Kummin kristillinen kasvatusvastuu on kokenut inflaation materian maailmassa. Uskon- tai uskomattomuudenvapauden tuuppaamana kirkon rooli ihmisten elämässä on laimentunut muokaten myös kummiuteen liittyviä odotuksia. Silti lapselle useimmiten nimetään kummit, oli kyse sitten kastejuhlasta tai nimiäisistä.

Kummiksi pyytäminen perustuu omiin ystävyyssuhteisiin tai perinteiseen sukulaiskaavaan, eikä valinta ole helppo jos sopivaa ei löydy tai tarjontaa on yli äyräiden. Toiset valitsevat yksittäisiä kummeja, toiset pariskuntia. Jotkut kummittelevat ristiin. Yhteistä päätöksille lienee toive kummin läsnäolosta - joko omassa tai lapsen elämässä, useimmin molemmissa.

Eräs ystäväni sanoi kerran, että on olemassa kaasotyyppejä ja sitten on kummityyppejä. Tiedä sitten mitä ominaisuuksia hän kumpaankin liitti. Ehkä kaasotyyppi on valovoimainen ja rohkea organisoija, joka klaaraa tilanteen kuin tilanteen. Tai ehkä hän on kärsivällinen ja avulias askartelija. Kummityypissä saattaa kiteytyä maailmankatsomusten samanlaisuuden tärkeys; kelle voisit lapsesi luovuttaa kasvatettavaksi. Tai sitten pullea lompakko, lahjat ja elämysten tarjoaminen.

Kaasotyyppinä en voi henkseleitäni paukutella. Olen saanut kyseisen kunniatehtävän neljä kertaa. Niistä onnellisista pareista on kolme päätynyt eroon vuoden sisällä. Kaasonkiroukseni ollessa ilmeinen, ei pyyntöjä enää ole sadellut :D Enemmin mieltäisin itseni kummityyppiksi.

Elämääni on siunaantunut seitsemän ihanaa kummilasta - viisi reipasta poikaa, kaksi tomeraa tyttöä - ikähaitarilla 2-15 vuotta. Kummiteluvuosiin onkin heidän myötään ennättänyt mahtua kaikenlaista lapsellista. Nuppiluvun kasvaessa maallisen hyvän jakaminen on vähentynyt. Lahjominen oli esikoiskummipojan etuoikeus, vuosien myötä leipä kapenee. Se mitä haluaisin jakaa kaikille tasaisesti ja riittävästi, on aika.

Mitä kummius on ollut parhaimmillaan?

Hiekkakakkuja ja huvipuistolaitteita. Palapelejä ja trampoliinia. Yökyläilyä jouluaaton alla. Kevätjuhlia. Pajukorin punomista sokeiden lasten perheleirillä. Ekaluokkalaisen soitto ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Kylpemistä lasten kahluualtaassa. Lukemaan opettelua. Pienin käsin askarreltu kortti. Juttelua esiteinin kanssa pojista, pussailusta ja päihteistä. Kisakatsomossa kannustamista. Keittiössä tanssimista ja paistinlastaan laulamista. Puhelimeen piippaava kuva kootusta lego-ukkelista. Falskannut vaippa ja märkä yöpaita, kun olet kukonlaulun aikaan nostanut yksivuotiaan viereesi (=päällesi?) nukkumaan. Uhmaikäisen kanssa pukemisesta vääntämistä. Nuotin vierestä laulettuja iltalauluja. Pohtimista mitä lemmikeille käy ku ne lähtee eläinten taivaaseen; "voiko niitä tippua sieltä?" Hömppäämistä, nauramista ja itkupotkuraivarit. Kaikkea sitä ja paljon muuta.

Kummin valinta on vastuullinen tehtävä. Yksi suurimmista asioista, joita lapsen puolesta valitsee. Parhaimmillaan lapsi saa aikuisen ystävän. Ihmisen, jolle kertoo asioita, joista äidin kanssa ei voi tai halua jutella. Joka jossain tilanteessa, jonain päivänä, on uskotumpi kuin oma vanhempi. Jos äitinä joskus tulee kummin ohittamaksi, voi onnitella itseään; on tehnyt hyvän valinnan.

Sitä kummius on aidoimmillaan. Yhteistä aikaa, muistoja ja yhdessä kasvamista.

Toinen toistaan opettaen.
Rakkaudella.