Pinniksestä perhepetiin ja takaisin

On aamun hämärä. Tunnen miten peitto alkaa heilua. Raps. Terävät kynnet raapaisevat nenän vierustaani. Olen havahtumassa horroksestani. Poks! Pieni nyrkki heilahtaa keskelle silmääni. Auh.. ..ettei vaan verkkokalvo irtois.. äh. Silmää pidellen raotan toista. Edessäni hämmästyneen näköiset kasvot. Siristän silmät auki. "Huomenta kulta". Kasvot sulavat leveään, ikeniä esittelevään hymyyn. Perhepedin hyvät ja höpöt puolet samassa paketissa.

Meillä ei vauvan tullessa nukkumisen suhteen ollut erityistä suunnitelmaa. Toki pinnis uniboxeineen oli parkissa makuuhuoneessamme. Muuten ajattelimme katso miten menee. Etukäteen ajattelin, et meidän sänky on meitä aikuisia varten ja vauva käy siellä lähinnä ruokailemassa, muuten nukkuu omassaan. Raskaana ollessani kuulin, et synnytysvuodeosastoilla oli keväällä luovuttu rutiinivauvansängyistä ja vastasyntyneet pötköttelivät ihokontaktissa ja äitien sairaalasängyissä. Valmistauduin sielläkin pyytämään vauvalle omaa sänkyä, mut elokuuhun mennessä vauvansängyt olivatkin palautuneet potilashuoneisiin. Melko turhaan. Kävipä niin, että sängyssään Taava oli lähinnä vain silloin kun vaihdoin sairaalasänkyyn lakanoita. Oma liikkuminen oli sen verran rajoittunutta ettei öisinkään tehnyt mieli nostella vauvaa ees taas. Siinä 80cm patjalla me mahduttiin hyvin. Vauva keskellä sänkyä ja tuore äiti 18cm tilassa reunalla roikkuen.

Kotiin tulon jälkeen Taava totutteli pinnikseen. Yön ensimmäiset pätkät nukuttiin omassa sängyssä, aamuyön syömismaratonien jälkeen jäätiin äitien sänkyyn. Käänne tapahtui 6 viikon kohdalla kun Taava sairastui ensimmäiseen räkätautiin. Vaikka kohotin pinnasängyn päätyä, oli tytön hankala nukkua. Tukkoisena yökkäili, niiskutti, korisi ja känisi. Nousin vähän väliä outojen äänten perässä katsomaan kulkeeko henki. Yön pari Taava nukkui pystyasennossa sylissä tai sitterissä. Sen jälkeen siirtyi viereemme, jossa oli helpompi seurata hänen vointiaan. Ja siihen hän sitten jäi.

Käytännössä puolen metrin ihmisalku vei 180cm sängystä 120cm ja äidit ovat tiiviisti pakkautuneena reunalle. Halusin alkuun pitää yövaloa jotta havahtuessani heti näen mitä meneillään. Välillä olen herännyt kokeilemaan että hengittääkö pienoinen. Ettei peitto vain heilahda pään yli. Ettei vaan käännytä liian lähelle. Itse en öisin pahemmin liiku, joten luotin että tytölle on vieressä turvallinen tila. Hän itse ei kuitenkaan kokenut turvaväliä tarpeelliseksi. Kutsuimme Taavaa leikkisästi Houdiniksi, sillä kummasti hän ihan vastasyntyneenäkin pääsi soluttautumaan sängyllä aina rintapieleeni kiinni vaikka muuten ei liikahtanutkaan. Ei ole kerta eikä kaksi, kun tilaa annettuani olen aamulla herännyt puolittain sängystä, takapuoli reunan yli roikkuen ja pää tyynyineen yöpöydällä. Ja kyllä; kaikkeen tottuu. Onko se hyväksi, kysyy vanhempi kansa. Kohta lasta ei saa omaan sänkyyn ollenkaan. Joko pitäisi, pitäisikö jo? Onko pakottavan tarpeellista totuttaa 4kk ikäinen ihmistaimi itsenäisiin öihin?

Taannoin Savon sanomien julkaisussa Väestöliiton asiantuntija, psykoterapeutti ammatiltaan, käsitteli perheen nukkumiskäytäntöjä. Olen nyttemmin huomannut aiheen olevan yllätyävän arka ja ristiriitainen. Otsikko "Asiantuntijaneuvo lapsiperheille: Nukkukaa niin kuin hyvältä tuntuu" vaikutti mielenkiintoiselta. Juttu lähti liikkeelle lupaavasti, mut pian sisältö ei vastannutkaan otsakkeen luomaa mielikuvaa. Olin hämmentynyt kun tekstissä painopisteenä painotettiin reviirejä ja omaa tilaa. Vanhempi-lapsi-hierarkiaa, joka eittämättä on paitsi luonnollista niin myös tarpeellista. Mutta painotus dumasi perhepetejä, jotka istuvat monen perheen ideologiaan. Kirjoitusta on käsitellyt Tarinoita isän elämästä-blogin Heikki, joten siihen en pureudu sen enempää. Mielestäni sisällön voi sivuuttaa, sillä otsikko sanoo kaiken tarpeellisen. "Niin kuin hyvältä tuntuu".

Perheitä ja tarpeita on erilaisia. Tilanteet vaihtelevat. Kummityttöni on nukkunut omassa sängyssä, omassa huoneessa synnytyslaitokselta saapumisen jälkeen. Järjestely ei ole vaikuttanut negatiivisesti imetykseen, eikä tytöstä ole tullut tunnevammaista. Toiset nukkuvat perhepedissä vuosia johtuen niin kasvatusideologisista kuin tilanpuutesyistäkin. Molemmissa puolensa. Näistä päistä kukinvalitsee omansa tai löytää kullanhohtoisen keskitien.

Vaikka nyt Taava nukkuukin pääosin meidän kanssa, ei mitään ole kiveen kirjoitettu. Pikkuhiljaa tyttö on alkanut siirtyä alkuöiksi pinnikseen ja päikkärit nukutaan omassa sängyssä. Mitä öiden sujumiseen tulee, niin perhepedissä Taavan yölliset syöttövälit on keskimäärin 1-2 tuntia pidempiä kuin omassa sängyssä. Koska pidemmät unijaksot maistuu äideillekin, niin perhepeti tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Suunnitelmissa kuitenkin on jossain vaiheessa vapauttaa iso sänky vain aikuisten käyttöön. Saas nähdä miten se sujuu. Niin kauan kun vielä jatketaan täysimetyksellä ja yöruokailuja on 2-4, niin siirroilla ei ole kiirettä. Olkoon se psykoterapeutin mielestä sitten minun laiskuuttani nousta ja olla yöllä hereillä. Meille se on toimiva järjestely ja ihana yhteinen aamuherääminen - vaikka siihen holtittomasti heiluvaan pieneen nyrkkiin.