Vuosikolmannes pulkassa

Neljä kuukautta äitiyttä, kolmasosa vuodesta. Neljä elämyksellistä, hämmentävää, opettavaa kuukautta. Neljä kuukautta aikaa huomata, miten pohjattoman huolissaan voi jostain asiasta olla. Neljä kuukautta. Niin salaman nopea hetki, niin pitkä kuin olisimme yhdessä olleet aina.

Neljän kuukauden neuvolassa käytiin läpi vanhempien voimavarakyselyä, jonka olimme taas täyttäneet etukäteen. Kaikki oli mallillaan ja vauva-arki alkanut sujua odotetusti. Eiran kanssa juttelimme kuinka vähän elämämme on loppupeleissä muuttunut. Tai siis tietysti, muutos lapsiperheeksi on mullistava. Mutta jos joku kysyy olenko yllättynyt siitä miten vauva sitoo, niin en. Emme koe että Taava "sitoisi" meitä kummemmin. Emme ole kahlittuja kotiin. Ennen kuljimme kahdestaan nyt mukana menossa on kolmas. Olemme käyneet kirppareilla, kaupoilla, kylässä, synttäreillä, pankissa, iltaisin lapsenlikkana, ristiäsisissä ja hautajaisissa jne. Olemme ajaneet satoja kilometrejä ja yöpyneet hotellissa. Toki mukana kulkee enemmän tavaraa ja elämään limittyy ensisijallä pienen ihmisen tarpeet.

Vieraisilla naistenklinikalla.
Vaipanvaihtoa lypsyhuoneen lattialla.

Taava on vielä varsin joustavassa iässä. Nukkuu mihin sattuu nukahtamaan. Vaipanvaihto onnistuu missä tahansa missä on juoksevaa vettä tarjolla ja hätätapauksessa puhdistusliinoilla ilman vettäkin. Hoitokassissa kulkee topattu alusta jonka voi levittää minne vain ja avot - välttävä vaipanvaihtopaikka ilmestyy vaikkapa toimiston pöydälle (luvalla tottakai). Täysimetyksellä ruokaakin on saatavissa paikassa kuin paikassa. Olen imettänyt pienoista niin sovituskopissa ja rauhaisassa nurkassa taloesittelyssä kuin ulkona mattojen pesupaikallakin.

Hallitut powernapit kesken seurustelun

Vuosikolmanneksessa leijonaneitomme on tuplannut painonsa ja kasvanut pituutta 10 senttiä. Neuvolan 4kk tarkastuksessa paino oli 6250g, pituus 61.8cm ja pipolla kokoa 42.2cm. Kaikenkaikkiaan hänestä on kuotiutunut jäntevä ja tarkkaavainen hymytyttö. Tempperamenttia kyllä löytyy, mutta harvemmin itkustaa turhasta. Välillä jokin harmittaa, mutta varsin kohtuullisilla itkuilla selvitään. Liikkeelle ei juurikaan vielä yritä, enemmän katselee elämänmenoa ja jokeltelee omia juttujaan. Vieraita kasvoja katselee pitkään, ennen kuin sulaa hymyyn. Viihtyy kyllä sylissä kuin sylissä ja helposti me tyttöä kierrätetäänkin muidenkin pideltävänä. Vielä ei vierasta, katsotaan tuleeko senkin aika vielä.

Parin viime viikon aikana kehitys on ollut huimaa. Taava on oppinut käyttämään ääntään ja se häntä tuntuu ajoin huvittavan. Hän on myös alkanut nauramaan ääneen ja tarttumaan täsmällisemmin esineisiin vieden niitä suutaan kohden. Lapsi parhaassa iässä, joku voisi sanoa. Jokeltelee, nauraa ja on hyvässä vuorovaikutuksessa - mutta ei vielä liiku itsekseen mihinkään. Eipä aikakaan kun sekin kohta koittaa ja saamme todeta kuinka epälapsiystävällinen asuntomme toistaiseksi on. Ehkä jouluun asti kuitenkin mennään rauhassa? Se ois joulukuusellekin mukavaa :)