Tunteita herättävä imetys

Imetys. Maaiman luonnollisin asia. Ja niin vaikea. Se herättää mielipiteitä puolesta - ja vastaan. Maailman terveysjärjestö WHO:n mittapuulla kotomaassamme ollaan kaukana imetystavoitteista. Imetysajat jäävät lyhyiksi ja neuvoloistakin saa ristiriitaista tietoa. Imetys herättää monenlaisia tunteita onnellisuudesta syyllisyyteen. Äideistä 99% haluaisi imettää, mutta siitä huolimatta suomalaisvauvojen imemisura jää skadinaavisia serkkujaan lyhyemmäksi.

Vaikka tieto lisääntyy, imetykseen edelleen liittyy useita myyttejä. Monissa kulttuureissa imettävää äitiä pidetään synonyymina hyvälle äidille. Naisparina tähän synonyymiin ei samaistu nielemättä, vaan äitiyttään pohtii monista näkökulmista. Vaikka imetys useimmiten kuuluu synnyttäneelle (poikkeusena ne nettisaitit, jossa neuvotaan sosiaalisen äidin maidontuotannon käynnistymiseen - niitäkin on), ei äitiyttä mitata maidossa. 

Kaikilla imetys ei onnistu. Se luo kipua tai maito ei tunnu riittävän. Usein lopettamispäätös - osittain tai kokonaan - tuo mukanaan epäonnistumisen tunteen. Häpeäkään ei jää vieraaksi. Sen syntymiseen voivat vaikuttaa omat aiemmat odotukset sekä ympäristön asettamat vaatimukset. Kun imetyksestä tehdään kulttuurilinen normi, äidin niskaan kaadetaan onnistumisen paineet. Tuolloin ristiriitaisuudet tulevat esiin. Rintamaidon ylistys alkaa ahdistaa. Olo on eksyksissä; mistä apua? Keneltä saan konkreettista tukea omalle suunnalleni, kenelle voin puhua? Oman äidin, siskon tai kaverin imetyskokemukset voivat tilanteesta riippuen kannustaa tai lannistaa. Asia voi tuntua kipeältä ja liian yksityiseltä. Itkettää.

Lypsyhuoneen sekalaiset prosyyrit imetykseen
ja pulloruokintaan liittyen

Nykyään imetystä pyritään tukemaan aktiivisemmin. Lippulappua on saatavilla ja tukipalveluja löytyy puhelinneuvonnasta ja sairaalojen imetyspoleista vertaistukeen ja yksityisen imetysohjaajan kotikäynteihin asti. Imetyksen eduista puhutaan, jotta kansallisesti imetys saisi jatkoaikaa vauvaperheissä. Tähän on selvä syy: imetystilastoissa olemme pohjoismaiden hännänhuippu vaikka potentiaalia olisi. En ole laktivisti, mutta asiaan perehtyessä on helppo samaistua imetysaktiivien huoleen maitohanojen tyrehtymisestä. Jotenkin kaipaa sitä että imetyksestä voisi puhua avoimemmin. Se on kuitenkin himpun verran haasteellista, kun aihe on tunnepitoinen. Suomessa siihen sekoittuu vielä pala häveliäisyyttäkin. Tuntuu, että imetyksen suhteen jakaudutaan helposti leirikuntiin, jossa vastapuolen ratkaisuja ja perusteita ei aina ymmärretä.

Leirijakautuminen kulminoituu mm. julki-imetykseen, joka tuntuu aiheuttavan aika ajoin erittäin voimakasta ja tunnepaloista porinaa. On suorastaan vitsikästä, miten naisen rinnat voivat olla tarjottimella mediassa kenenkään häiriintymättä siitä, mutta imetys julkisella paikalla saa aikaan paheksuvia mulkaisuja ja supinaa. Julki-imetyksen aiheuttamaa huomiota karttavat äidit voivat kokea pulloruokinnan olevan helpompaa. Koska kolikolla on kääntöpuoli, myös julkinen tuttipulloruokinta voi saada osakseen arvostelua. Siinä missä imettäjää saatetaan pyytää peittämään itseään, pullolla vauvaansa ruokkivalta äidiltä voidaan suoraan kysyä miksi hän ei imetä tai antaa hänen ymmärtää, että imetys olisi suositeltavampi vaihtoehto. Niinkuin se kenellekään ulkopuoliselle kuuluisi!

Kaiken imetyskeskustelun lomassa on muistettava, että jokainen äiti-vauva-pari on oma yksikkönsä ja löytää itselleen sopivat - ja ennen kaikkea oikeat ratkaisut. Jos imetyksen jatkaminen ei tunnu hyvältä, tai siihen ei ole mahdollisuutta - voi imetyksen tukimuotojen esiintuomisen kokea tuputtamisena, syyllistävänä tai painostavana. Silloin tulisi olla saatavilla tukea imettämättömällä tiellä. Tämä tuki on kuitenkin hajanaista ja huonommin löydettävissä. 

Synnytyssairaaloissa on sitouduttu vauvamyönteisen ohjelman mukaiseen imetyksen tukemiseen terveillä täysaikaisilla lapsilla, eikä lyhyillä hoitoajoilla onnistuta panostamaan muihin ratkaisuihin. Toki jos äiti on estynyt imettämästä puhutaan lapsentahtisesta pulloruokinnasta ja siihen on saatavissa matskuakin. Väestöliitto on jo vuosituhannen alkupuolella julkaissut Pullonpyörittäjän oppaan, joka on ihan hyvä perusotos pulloruokinnassa olevien vauvojen vanhemmille. Oppaassa puhutaan niin korvikemaidon terveysvaikutuksista kuin pullohygieniasta ja imettämättömyyden herättämistä tunteistakin. Koska imetyslukujemme raahatessa maassamme kuitenkin pyritään ohjaamaan alkukuukausien täysimetykseen, on nämä monelle hyödylliset oppaat kiven alla ja usein itse etsittävä. Se on sääli, sillä jokainen äiti ansaitsee tukea vauvan ruokintaan, tapahtuu se millä konstilla tahansa.

Mitä vanhemmuuteen tulee, niin mielestäni Äitiys kasvaa vuorovaikutuksessa aikuisen ja vastasyntyneen välillä. Jokainen suhde on uniikki. Meillä Eira ei koe olevansa yhtään vähemmän Taavan vanhempi kuin minä joka imetän. Vaikka vieläkin mennään täysimetyksellä, on Eiralle ja Taavalle muodostuneet ne omat juttunsa. Kun tyttö itkee Eira saa hänet helpommin rauhottumaan sylittelyllä kuin minä. Minulla on se yksi keino: rinta. Joskus olen nauranutkin, ettei minulla ole Taavalle samanlaista ihmisarvoa kuin Eiralla, sillä olenhan vain pari tissejä. Puolensa kaikella :D