Otsaan painuu kestojuonne. Taas olen mietteliäs, huolehdin. Mistä? Milloin mistäkin, melkeinpä kaikesta. Olen aikaa myöden kasvanut ennakoivaksi. Miettimään mitä jos, entä jos. Missä suunnitelma C, D tai E. Ja kun yksi asia on pulkassa, ilmestyy toinen huolehdittava.
Lapsen myötä huolen määrä kasvaa. Silloinkin vaikka ei olisi pienestä hätkähtävää tyyppiä. Sitä huomaa kaikenlaista. Lapsi kasvaa, nukkuu ja voi hyvin. Nauraa sylissä kun pistät merkille pienen pienet verenpurkaumat kasvoissa. Pienen pienet pilkut, joita saa melkeinpä suurennuslasilla tiirata. Silmästäkin on katkennut verisuoni. Kuukausi ja pieniä pisteitä on myös jaloissa, pari vatsalla ja niskassa. Neuvola ohjannut seurantalinjalle. Google laulaa - sinne eksyminen oli virhe! Petekioiden takana olevat löydökset kammottavia: sepsis, aivokalvontulehdus, leukemia, idiopaattinen trombosytopenia. Järki sanoo, että kolme ensimmäistä on yleisvoinnin perusteella pois suljettu. Syynä todennaköisimmin ohut iho ja normaali pintaverisuoniston kehitysaste.. Silti huoli nakertaa. Ensi viikolla neuvolassa otetaan taas puheeksi.
Rauhoitun.
 |
| Seniori <3 |
Eräänä alkuyönä kissavanhus saa yllättäen epileptisen kohtauksen. Sydän syrjällään seuraan nykinää ajatellen että nytkö pitkäikäisimmän lapsoseni aika tuli. Noin vain, yht'äkkiä. Emme olleet vielä valmiita.. Seniori haparoi jaloilleen, päästää alleen. Kyyneleet tulee. Nytkö on lähdettävä eläinpäivystykseen keskellä yötä? Muutama minuutti ja alkaa kehräys. Vanhus tepastelee keittiöön, "kuolee nälkään". Syö ja painuu unille. Tulee levoton yö. Aamulla varataan aika eläinlääkäriin. Uutiset eivät ole miellyttäviä; kyse voi olla tulehduksesta, aineenvaihduntasairaudesta, rappeumasta tai kasvaimesta. Tuskin epilepsiasta. Leppoisa seniori vastustaa tutkimuksia siinä määrin, että on rauhoitettava. Taas itken. Verikokeissa kaikki kunnossa, arvot varsin hyvät 15-vuotiaalle. Enempää ei tutkita, mitään hoidettavaa ei löydetä. Jäädään odottamaan uusiiko kohtaus. Yleensä uusii, mut onko se viikon vai vuoden päästä, hankala sanoa. Lekurireissun jälkeen Seniori on ollut oma itsensä. Saimme jatkoaikaa - olen kiitollinen.
Rauhoitun.
Isäni lääkäri soittaa rutiinikontrollin tuloksista. Harmittomaksi arveltu maksa-arvo onkin huolestuttava. Suolistoalueen perussairaus on aktivoitumassa. Lisää uusintakokeita. Epäily vaikeasta maksasairaudesta tai sen etenemisestä. Huolen aalto pyyhkii ylitseni. Tajuan ajankulun. Elämän kiertokulun. Kaiken rajallisuuden. Pieni lapsi käsivarsillani suren hupenevaa aikaa. Lähellä olevaa isovanhemmuutta, jonka soisin kukkivan vuosia ja vuosia eteenpäin. Sille ei tällä hetkellä näy esteitä, mutta entä jos.. Kumpa tässäkin asiassa saisimme lisäaikaa <3
En osaa rauhoittua. Ainakaan vielä.
Eira kantaa huolta huolehtimisestani. Hormoonit ja pitkät yölliset tunnit tekevät huolista suuria. Murehtiminen on kuluttavaa. Itkeminen etukäteen on hölmöä. Tänään kaikki on hyvin. Onnen avaimet on käsissä. Niistä pitäisi iloita, murehtia sitten kun sen aika on. Tehdä nyt niitä asioita, joiden tekemättäjättämistä katuisi jälkikäteen.
 |
| Muistilappu |
En tehnyt uuden vuoden lupausta. Mut tavoitteen tein; koitan kantaa huolta ja murehtia vähän vähemmän. Alkuvuosi ei ollut lupaava. Eikä rakennusprojekti varmaankaan ole omiaan auttamaan tilannetta. Toivottavasti kuitenkin vuoden aikana onnistun. Toistaalta se että on huolehdittavaa kertoo myös siitä, että elämässä on asioita, joita pitää tärkeinä. Asioita joita toivoo tai pelkää menettävänsä. Jotka olemassaolevina tuottavat onnea jokaikinen päivä. Kun niistä kumpuava ilo voittaa huolentunteen, on olo kevyempi. Aurinko paistaa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)