tiistai 2. toukokuuta 2017

Huvituksia

Välillä on hyvä vaan olla ja nauttia. Ilmasta, naurusta, läheisistä. Viime aikoina viikot ovat kuluneet suhatessa, säätäessä ja stressatessa. Kun järjestää aikaa, irroittaa itsensä arjesta, huomaa miten pitkällä kevät on. Muutoin viikot vain vaihtuvat huomaamatta.

Männäviikolla on irroteltu olan takaa. Kummipojan kanssa käytiin kiipeilemässä hupipaikassa nimeltään Irti maasta. Aika samoissa vetää uskalluspuolella sporttikummipoika 6v ja -tätinsä 37v. Vanhemmiten mua on korkealla alkanut jännittää. Tervettä kuolemanpelkoa sanoisi eräs ystäväni. Entiselle huvipuistohörhölle se on kuitenkin pettymys.
Irti maasta - kiipeämisen
haastetta kaiken ikäisille
"Jääkiipeilyseinä" selätetty
Kiipeilttunnin aikana jännitys helpotti (kun ne turvavaljaat oikeesti toimivat..) ja molemmat kummipojan kanssa päästiin katonrajaan. Yllättävän raskasta ja mustelmaherkkää touhua tottumattomalle.

Vappuiloa!
Vappuna aatto oleiltiin mummilassa, paistettiin munkkeja ja hankittiin sima-närästys. Seurattiin miten lumi sulaa ja kuinka Taava harjoittelee viikon taitoa; konttaamista ja tukea vasten polvilleen nousemista. Miten hän on innoissaan kaikesta uudesta. Kuinka hämmästelee häviäviä saippuakuplia, kuinka silmät räpsyvät kun serpenttiinirulla sujahtaa ohi. Miten se hymynaama-kukka-ilmapallo on vähän jännittävä ja hauska samanaikaisesti.

Suomalaisen työn päivänä päästiin auringon suopean paisteen alla piknikille ja Tivoliin. Taava hämmästeli markkinahumua ja pääsi ekaa kertaa vauvakeinuun. Voi sitä riemun määrää. Samoissa sfääreissä meni kuin kummityttö Tivolin lastenlaitteissa.

Vauhtimimmi pipo vinossa
Sillä aikaa kotona;
Seniori juhlii mielityylillään - pinnasängyssä!

Vielä tänäänkin heittäydyin villiksi ja tein irtioton tontista. Käytiin ystävän kanssa Aurajokirannassa kävelyllä ja lounaalla. Kun juotiin kuparipannukaffia fiineistä kupeista, kun Taava torkkui rattaissa aurinkolaseissaan, tunsin et akkuvalo alkaa näyttää taas vihreää.
Cafe Qwensel
Sit taas antaa palaa.

2 kommenttia:

  1. Eikö elämä ookin aika huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Harmi vain, ettei sitä joka hetki ehdi huomata kun odottaa mitä seuraavan nurkan takaa paljastuu. Pitäis osata pysähtyä enemmän :)

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)