torstai 21. syyskuuta 2017

Kalustesuunnitelmat

Kiintokalusteet on sanansa mukaan varsin pysyvä osa kotia. Ei sillä, saahan niitäkin muutettua, mutta kiintokalusteremppa on usein niin hintava, ettei leikkiin mielijohteesta lähde. Näin ollen suunnittelun painoarvo oli melkomoinen.

Sievitalon luottotoimittaja on Omega-keittiöt Ylivieskasta. Kiintokalusteet ovat kotimaista lähtöperää ja ne valmistetaan käsityönä Ylivieskan tehtaalla. Siten ne tuottavat paitsi työtä, myös hyvää mieltä ostajilleen. Asiakaspalvelussa ei myöskään ollut moitteen sijaa. Loppukeväästä jo kalustetoimittajan suunnittelija tarjoutui tekemään kotikäynnin. Tapasimme kuitenkin Sievin lähitoimistolla, jossa sovimme suurimmat linjat ja rakenteet. Kun talolla oli seinät pystyssä, tuli toisen tapaamisen aika. Siinä löimme lukkoon yksityiskohdat, eli hienosäädöt, ovimallit ja helat.

Perusvalikoima oli vaikuttava. Ovia oli kalvo- ja maalipintaisina varmaan kolmisenkymmentä vaihtoehtoa. Väria oli laidasta laitaan, sitä valkoistakin taas 3 eriväristä. Keittiön kaappeihin runkoväri oli valittavissa 6 perusväristä. Heloja oli kolme aukeamaa. Pikkuherkkuja oli lisätty jo peruspakettiin. Niihin kuului mm.hidastimet kaikissa ovissa ja laatikoissa, kokkaussaarekkeen tandemboxit, integroitu silitysrauta ja pyykkikaappi asennettuine liukukoreineen. Lisäksi teimme joitain muutoksia.

Keittiössä:
Astianpesuko nostettiin ja integrointiin kalusteisiin.
Apk:n alle vetolaatikko.
Pitkään kaappiin ulosvedettävät laatikot. (Ajattelimme apteekkarin kaappia, mut sijainnin takia molemminpuolinen käyttö ei olisi onnistunut, joten tässä kompromissattiin.)
Pari alakaappia muutetaan tandemboxeiksi.
Lisätään toiseen kulmakaappiin karuselli (toisessa oli valmiina).
Pari yläkaappia jätetään pois.
Kaappien yläreunaan lisättiin kiertävä koristelista.






Kodarissa:
Toinen yläkulmakaappi katkaistiin ja alaosaan tehtiin irtohylly. (Kun hyllyn irroittaa, toimii kulma hoitopisteenä.)
Kodarin oven vierestä poistettiin kaksi pitkää kaappia (koska siihen tehtiin tuulikaappi).




Kodari ja pukkari

Pukutilassa:
Kolmesta korkeasta kaapista säästettiin yksi.
Kaksi katkaistiin siten, että yläkaapit säilyy, mutta kaapin tilalle tulee 100mm istumataso ja laatikot.

Vessassa:
Yläkaapit ja led-lippa poistettiin. Lisänä suunniteltiin puolikorkea alakaappi.

Kylppärissä:
Led-lippa vaihdettiin kevyempään led-valaisimeen.

Yhdestä makkarista kaksi kaappia siirrettiin toisiin makuukammareihin, yksi kumpaankin.

Eteisen liukuovikaapin rakennetta muutettiin siten, että 60hylly-120tanko-60hyllykaappi-jaottelu vaihdettiin 60cm hyllykaapiksi + 100cm tankokaapiksi, johon lisättiin alahylly kengille + 80cm vieras-tankokaapiksi säilytyshyllyillä.


Päädyimme kaikkien huoneiden osalta maalattuihin oviin. (Lukuunottamatta eteisen liukuovikaappia, joka tulee peiliovilla.) Omalla tavallaan kalvo-ovet esim keittiössä olisivat saattaneet kestää vaikkapa iskuja paremmin, mut maalatun pinnan tuntuma ja himmeys sekä huoltohelppous sopi talomme henkeen. Lookilla haimme maalaisromanttiseen taipuvaa ajatonta tunnelmaa.

Valinnat tehtiin pääosin näyteovien ja helakuvaston perusteella. Googlen kuvahaulla saatiin vähän tuntumaa siitä miltä vaihtoehtomme näyttävät suuremmissa kokonaisuuksissa. Omega-keittiöiden Jukka Kulmala osasi kuvata tuotteita hyvin ja teki käytännöllisiä ehdotelmia. Oli kiinnostunut toiveistamme ja korjasi kuvia pyyntöjemme mukaan. Loppupeleissä olimme varsin tyytyväisiä sopimaamme kokonaisuuteen. Silti jännitykseltä ei voi välttyä, kun päätöksiä tehdään tälleen etänä. Näyttääkö nämä siltä miltä ajattelimme? Tuleeko tästä sellainen olo, että ollaan kotona? Pian se selviää..

Ps. Muutoshintaa kuvatulle paketille tuli 500€, joka meistä oli varsin kohtuullinen.

2 kommenttia:

  1. Muutokset kuulostaa järkeviltä. Hauska, että teillä on eri huoneissa eri ovimalli. Me oltaisiin niin tylsiä, että korkeintaan ph+khh+wc voisi olla erit verrattuna k+et+mh. Eikä tosiaan tuo muutoskustannus ole paha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilläkin on nykyisessä kodissa kaikki kaapistot samaa sarjaa vessaa lukuunottamatta :) Uudessa ajateltiin toisin ja haettiin tiloihin vähän omanlaistaan tunnelmaa. Makkareissa meni kuitenkin maalaisromanttisuuden raja :D Siellä saa lookkia muutettua helposti vetimillä kun ovet on simppelimmät. Samoin wc/kph sai sileämpää pintaa ihan puhtaanapidollisistakin syistä.

      Katsastamissamme valmiissa Sievitaloissa keittiö usein poikkeaa muista. Sen erilaisuus johtuu ehkäpä siitä, että keittiökalusteissa Omegan vakiona tarjoama valikoima on laajempi ja monipuolisempi kuin muissa huoneissa (esim. runkovärit saa päättää, kun muualla on valkoiset).

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)