perjantai 17. maaliskuuta 2017

Tim-beeeerr!!

Kevät tulee ja tontilla alkaa tohinat.
Maanrakentajan kanssa edellisviikonloppuna sovin, et käymme merkkaamassa kaikki kaadettavat puut, ettei sit jälkikäteen harmitella jos jokin säästettäväksi kaavailtu ikihonka on mennyt nurin. Näin tehtiin ja puut ruksattiin. Kaatotuomion sai parisenkymmentä mäntyä.

Sovimme että kaato tehdään vielä talven viimeisillä pikkupakkasilla kun maastossa kulkeminen on kuivaa ja helppoa. Itsellekin oli tärkeää, että puut saadaan nurin ennen lintujen aktiivisimman pesimäkauden alkua. Enhän oman kotimme rakennuksen vuoksi haluaisi tuhota koteja tonttimme siivekkäiltä. Seuraavana päivänä metsuri päristelikin paikalle. Puut kaadettiin ja tukit kasattiin odottamaan noutoa. 

Tallin kohdilla kasvoi jykevin mänty, josta toivoin säästettäväksi 70cm tyvipätkän muistoksi. Kaadon jälkeen suunnittelimme kierittävämme pölkyn kallion reunalle. (Heh, helpommin sanottu kuin tehty..) Ensin pölkyn numeroineen on tarkoitus tehdä numerokyltin virkaa, myöhemmin siittä voi kaivertaa pihakarhun tai jättää vaikkapa hakkuupölkyksi.


Kaadon jäljiltä rakennusala jäi siistiksi, mutta tontin reunoja kiertää aika kasa oksaa ja risua. Niitä nyt olemme eläkkelle siirtyneen isäni kanssa siivoilleet. Toiveena on, ettei tontin takaosan kangasmetsä sammaleineen kauheasti kärsisi raksaprojektista. Olisi ihanaa onnistua säilyttämään luonnonkaunis maasto. Se väkisinkin tarkoittaa ettei alueella kuljeta raskastekoisilla koneilla eikä sinne säilötä rakennustavaraa. Päätimme ensin siivota reunat jalka- ja käsipelillä ja eristää lippunauhalla.

Siinä ne päivät sujuukin mukavasti. Ukkin kanssa painetaan tontilla kun Eira on töissä ja mummi vaunuttelee Taavaa ympäri kylää.
Juodaan termiksestä kuumaa mehua ja väljähtynyttä kahvia. Pikkuhiljaa paikka alkaa näyttää tontilta. Ohuempia runkoja on pilkottu klapimittaan ja heitetty peräkäryyn odottelemaan klapikonetta ja uutuuttaan puita janoavaa takkaa. Rakentamisen autuu pääsi kukositukseensa kun sivusuuntaisessa räntäsateessa raahattiin puusälää. (Mäntyjen latvukset on yllättävän painavia, kun niitä vetää kalliokoloisessa maastossa.)

Kevätaurinko paljasti viimeisetkin oksikot, joita raahatessa meni vielä eilinen. Nyt rakennusalaa koristaa kolme komeaa kokkoa. Pieni pyromaani minussa kaihosi haja-asutusaluetta, jossa oksakasat voisi tuikata tuleen ja ongelmasta jäisi jäljelle kasa tuhkaa ja kypsä rosvopaisti. Kaava-alueella on jäätävä odottelemaan niitä kuuluisia työMiehiä, jotka jatkaa siivousta isojen poikien koneilla.

2 kommenttia:

  1. Oi oi, oon kyllä tainnut sanoa tän ennenkin; mutta ei vitsit teillä no täydellinen tontti! Haaveilen itsekin sammaleiseta mäntymetsästä! En nyt muista onko blogissa avattu että missäpäin asutte?

    Meillä on mennyt tänään puoli päivää raksaprojektista haaveillessa. Oli mun vanhemmat ja pikkuveli avovaimonsa kanssa käymässä ja saatiin loistoajatus suuresta yhteisestä (tai kolmeen osaan jaetusta) tontista johon voitaisiin rakentaa kaikille talot. Tai kaikki oli tästä tahoillaan haaveilleet mutta tuli nyt sitten puheeksi. Mun vanhemmat asuu vielä meidän lapsuudenkodissa jonka ovat itse aikanaan rakentaneet, mutta se on tosi suuri talo ja kahdessa kerroksessa. Vanhemmatkin sen ikäisiä etteivät jaksa kovin kauaa huolehtia isosta talosta ja kulkea kahden kerroksen väliä, joten olis ihan kätevää että voitaisiin sitten olla nuoremmat polvet siinä lähellä auttamassa lumitöissä ja milloin missäkin. Ja voisivat rakentaa nyt sellaisen senioriystävällisen talon:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mekin kyl ollaan tyytyväisiä siihen nähden, et ihan asuinalueelle sijoitutaan.

      Kuulostaa hienolta suunnitelmalta. Tuo on kyl niin hienoa, jos tukiverkon kanssa mahtuu samaan pihapiiriin. Siinä on sopivasti apua ja turvaa jokaiselle sukupolvelle perheen pienimmistä vanhimpiin :)

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)