Kahdeksan kuukautta leijonailua

"Hei taas kaverit. Tänään on kulunut 8kk synttärisunnuntaistani. Kävin viime viikolla neuvolassa. Läpäisin lääkäritädin testit, vaikka olinkin hieman epäluuloinen. Niitä punaisia pilkkuja mulla ei enää niin paljon ole, joten lisäverikokeisiin ei ole tarvetta. Vaaka näytti 7500g ja pituutta oli kertynyt 68.3cm. Sirosti siellä miinuskäyrällä kasvan. Lääkäri sanoi että voisin treffata hoitajaa seuraavaksi yksivuotiaana, mut varmuudeksi kasvumielessä varattiin aika 10kk ikään.

Parsakaalia suunpielessä

Se oli äidin mielestä hyvä, kun se välillä huolehtii mun syömisestä. Mä nimittäin keksin pari viikkoa sit, et ei mun tartte syödä, jos ei huvita. Päivittäin esiinnyn pöydässä. Äiti kutsuu sitä ruoka-rageemiseksi. Sit kun on nälkä, saatan syödä enkä ragee. Ruuaksi syöpöttelen kaikenlaisia soseita ja puuroa. Ja sit niitä sormiruokajuttuja. Hampaita mulla ei vielä oo, mut ikenillä natustelen naksuja ja kasviksia. Äiti on ollut hämillään siitä kuinka hyvin ruuan pyöritys suussa on kehittynyt parin viimeisen viikon aikana. Alkuun se kyttäs mua melkein hysteerisesti. Niinko muka tukehtuisin. Höh. Vähän vaan yskin. Nyt se alkaa jo relaa ja saan syödä rauhassa käsin omaan tahtiin kun äiti on vierellä. Nokkamukistakin oon oppinut juomaan vettä. Lisäksi syön tissimaitoa välipalaksi ja öisin.

Vauvojen kerhossa mammat vertailee mitä kukin vauvakavereistani osaa. Kuinka sanotaan sitä ja tätä tai tehdään vaikka mitä. Mä seurailen niitä. Äiti hymyilee, ettei mulla oo vielä ollut kiire. Se sanoo hiljaa mulle, ettei vauvavuosi oo kilpailu. Saan tehdä ja harjoitella omia juttujani sitten kun musta alkaa siltä tuntua. Mä kyl luulen et osa niistä vauvakavereiden sanoistakin on niitten äitien hyvää tulkintaa tai mielikuvitusta. En mä oo kuullu niitten puhuvan aikuisten kieltä.

Mä ja mun vanhin sisko <3

Mäkin juttelen kovin, mut vaan omia juttujani. Pärisen, kiljahtelen ja tättäilen. Iltaisin juttelen mun unipupulle, kun äidit vie mut pinnasänkyyn. Se jaksaa kuunella päivän kuulumiset ennen nukkumista. Aina kyl en jaksa jutella, joskus simahdan heti kun mut sänkyyn lasketaan. Aamuyöllä tai aamun sarasteessa tankkaan maitoa ja siirryn äitien väliin. Päivisin nukun vaunuissa tai matkan päällä autossa. Sisällä ei uni tule kun on puuhattavaa.

Vielä meidän kodissa on tavarat vanhoilla paikoillaan. Kohta tarvii tehdä lapsiystävällisiä järjestelyjä, kun lähen liikkeellä. Äideistä toi, joka on päivisin pois, koittaa treaanata mua liikkumaan. Toi kotiäiti on vaan ihan tyytyväinen et liikun maltilla, enkä oo täystuho. Liikuskelen pyörähtelemällä. Ryömimisen päälle en piittaa, siinä voi pölyyntyä paita kun masu laahaa maata. Oon seisoskellut konttausasennossa kolmisen viikkoa. Heijaan siinä itteäni ja välillä tasapainottelen yksi raaja ilmassa. Moni kysyy, et joko mä liikun, mut ei mulla ole kiire. Ehtiihän sitä valmiissa maailmassa.

Joskus mua kyl harmittaa kun en pääse liikkeelle. Eteenkin jos äiti kääntää selän tai menee luotani jonnekin. Silloin helposti tulee itku. Olisin mielelläni sylissä tai ainakin siten en voin nähdä äidin koko ajan. Kun saan höpsöttää äitien kanssa, räkätän ääneen.

Yks mis on kiva jekkustella äitejä, on pukeminen. En oikein viihdy siinä pöydällä vaan kääntyilen ja pyörin karkuun. Ja nauran. Silleen se pukeminen on hauskaa (äideistä vaikeaa). Kuulin kun äidit puhu, et pitää kohta siitä hoitopöydästä luopua. Voin kuulemma loukata ku hyörin. Tänään, kun olimme lähdössä kaupunkiin, äiti laski mut turvakaukaloon. Koska se kaukalohomma oli "niin nähty", venkoilin itseni ulos kaukalosta ennen kun äiti sai takin päälle. Huolestuneille tiedoksi; En loukannut. Äiti katto vierestä mun taiteilua, kun peruutin alas istuimesta. Just ku pääsin lattialle ja valmistauduin nuolemaan kenkiä, se istutti mut takas ja laitto vyötkin. Voitte arvata et sapetti. Se nauro ja kutsui mua mustekalaksi.

Aikuisten kirjat - tylsiä mut maukkaita

Mun parhaita kavereita on ukki ja mummi, joita näen melkein päivittäin. Tykkään myös kissoista. Ja nekin musta - kai. Muuten oon kiinnostunut - hmm - kaikesta. Leluista, kirjoista, matoista, koruista, hiuksista, muista lapsista. Joskus kun en onnistu tai saa jotain mitä haluun, rageen. Jos joku tulee auttamaan, niin sit vasta rageenki. Tahtois onnistuu ite (on kuulemma äidilt perittyä). Joskus kun oon väskä, enkä haluu iltapäikkäreille, katon äidin kanssa pikkukakkosta. Vau!! Siis sellainen värillinen, valoisa laatikko meidän olkkarissa. Voitteko kuvitella? Harmi, ettei sitä voi maistaa. Muuten kyl maistan kaikkea. Kirjepostista, toimiston lattiaan. Makujen maailma on ihmeellinen. Kuten maailma muutenkin. Jokaisena päivänä."

Taava