Aika juhlan - ja jäähyväisten

Uskomatonta, että meillä kotona on yksivuotias! Äitien pienen kullan ikää ei lasketa enää vauvakuukausina vaan kokonaisena vuotena. Tämä vuosi on opettanut paljon. Vastuusta, huolesta, peloista, hämmästyksestä, iloista ja vilpittömästä rakkaudesta.

Vuoden iän saavuttamista juhlittiin parinkymmenen läheisen voimin mukkilassa (sukupuolineutraali yhteisnimitys mummin ja ukin residenssille). Sankari jaksoi koko päivän olla kiinnostunut vieraista ja paketeista. Oli hurmoksessa kun sai työntää kätensä mansikkakakkuun (mansikat on hänestä ehkä parasta ikinä) ja juoda nokkamukista mummin viinimarjamehua. Elimme hetkessä ja häntä varten, joten mullakaan (joka kaikkialla on kamera ojossa) ei ylenmäärin otoksia ole.

Skål allihopa!

Kun juhlat oli juhlittu, annettiin surun saapua kunniavieraaksemme. Seniori - kissamme isolla Koolla ja vielä suuremmalla sydämellä - alkoi väsyä. Kevään aikana terveys hiipui ja päätöksen aika tuli. Päätös oli raskas, erityisesti mulle joka olin kiikuttanut Seniorin kotiin 3 päivää sen jälkeen kun olin nykyiseen kotiimme muutanut. Löytökissa sopeutui melko nopeaan sohvanvaltaaksi ja näiden 12 vuoden aikana olemme kokeneet yhdessä yhtä ja toista. Hän oli se, joka mm. valvoi vierelläni synnytyksen käynnistyessä yöllä. Hän piti huolta kaikista tarpeen vaatiessa. Oli vaatimaton, kiltti ja äärettömän pitkämielinen, mut tarvittaessa suojeli omiaan naarasleijonan tavoin.

Punninta toisen elämästä, vastuu ystävän hyvinvoinnista on raskasta. Emme halunneet venyttää elämää, sillä viitteitä kunnon totaaliseen romahtamiseen ja äkkinäisten päätösten tarpeellisuuteen oli ilmassa. Toivoimme, että Seniori saisi lähteä kotona rauhassa, ilman kärsimystä ja pelkoja. Soitimme Eläinlääkäriasema Valoon ja saimme kotikäynnin parin päivän varoajalla.

Yhteinen tutkimusmatka edeltävänä päivänä

Omassa reissussa viimeisenä iltana

Viimeiset päivät kuluivat ylenpalttisen hellyyden ja herkuttelun merkeissä. Seniori virkistyi, ulkoili ja kehräsi. Se oli toisaalta ihanaa, etteivät viimeiset päivät olleet pelkkää huonovointisuutta. Lähtö niin ikään sujui rauhallisesti omalla pedillä, silitysten saattelemana. Lääkärit kohtelivat ystäväämme niin hellästi, etten parempaa olisi voinut pyytää. Saimme ajan olla yhdessä. Saimme ajan hyvästellä. Perheemme on nyt yhtä karvasisarusta pienempi.

Ikävä on sanaton, muistot elävät ikuisesti <3

<3 Seniori <3
09.12.2001-09.08.2017