keskiviikko 30. elokuuta 2017

Julkisivun muodonmuutos alkaa

Viime viikolla lopultakin alkoi raksalla julkkarin laitto. Timpureille Sievitalon Pihlaja 156 oli talomallina uusi, joten panelointia saivat vähän fundeerata. Helpotusta ei tuonut se, et kuvat oli periaatekuvia ja joka kuva näytti äkkiseltään vähän erilaiselta. Siinä oli sommittelua ja tarkastamista. Kävipä niinkin, et olin stoppaamassa työtä kutakuinkin alkumetreillä.

Hommat oli aloitettu talon päädystä, jossa panelointia saneli valmiiksi tehty päätykolmio. Sen alle välijakolista oli tulossa auttamattomasti liian alas.
Ennen

Jälkeen

Siinä missä listan pitäisi kiertää hyvän matkaa ikkunan koristelistojen yläpuolella, se roikkui melkein ikkunan yläreunan korkeudella. Purkuhommiksihan se muuttu ja listaa nostettiin pari lautaa. Perehdyttyäni asiaan oli seuraavana aamuna mulla timpoille ikävä yllätys; lista on edelleen liian alhaalla. "Selvähän se, sit siirretään."

Jos oli kohdistamisongelmaa ylhäällä, se sama jatkui alhaalla. Paneelien leveyksillä ei alareunan koristelista asettunut oikeassa suhteessa alajuoksuun/sokkelin yläpinnan korkeuteen. Joko se jäi vajaaksi, jolloin alajuoksu olisi pilkottanut. (Ei käy missään tapauksessa!) Tai sitten tulee niin pitkäksi, ettei 120mm alalautaa saa koristelistan alle kiinnitettyä. Ehdottivat 95mm lautaa, mutta kun se visuaalisesti näyttää musta vähän vajaalta, oli improvisoitava. Ukin kanssa ehdotettiin korkeuden tasaamista ylempään koristelistaan, mut timpurit olivat sitä mieltä, et eri levynen lauta koristelistan alla (keskellä seinäkorkeutta) näyttää hölmöltä. Mjaa.. Näinpä koolauksiin tehtiin jatkot, joihin kiinnitys onnistuu. Ja maavaraksi jää nippanappa se reilu 30cm, jota vastaava mestarimme peräänkuulutti.


Keskiviikkonakin paneloinnin kanssa päästiin purkuhommiin, kun talon toista päätyä laitettiin. Siinä oli käynyt niin onnettomasti, et alhaalta aloitetussa työssä toisiksi alin lauta ei ollut mennyt ponttiin. Näin ollen koko rivi oli tuuman vinksallaan, eikä laudat olleet kulmista kohdistettavissa. Ja eiku uudestaan.. 


Pontti raottaa
Samaisena iltana huomasin, et seuraavassa pätkässä alin lauta oli niin notkollaan, ettei pontti mennyt kohilleen. Siitä jätin huomautuslapun. Hymiöllä varustettuna. Aamulla notko oli korjattu ja hymiökin hymyilyttänyt. Loppu panelointi menikin sitten mallikkaasti.

Talon takaosa

Oven edustat saivat kanssa uutta ilmettä kun etuovelle ja kodarille ilmestyivät maanantaina terassirungot. Siinä sitten hätä hätää tajusin, et isot tukitolpat oli maalattava sukkelaan, jos meinasi tehdä sen sotkematta terassia. 


Näinhän yhtenä iltana sudittiin tolpat läpi. Ja kreivin aikaan. Torstaina alkoi terassi muotoutua. Terassista tuli hyvä. Ensi katsomalla. Kunnes huomasin, ettei askelma-sivulaudoitukset kohdistu. Pyysin korjaamaan..


Aika lailla on roikuttu tontilla. Pääasiassa maalaamassa. Onneksi kelitkin suosivat kohtuullisesti, joten suti on viuhunnut urakalla. Sitä mukaa kun timpurit sai työn pakettiin ja jatkoivat toisella sivulla, me alettiin maalaamaan. 

Pohjamaali meets pintamaali


Viime viikon aikana panelointi nousi pukkikorkeuteen ja kaikki saatiin maalattua kertaalleen. Oli huiman helppo maalata, kun ei tarvinnut varoa valkoisia koristeosia. Viimein saatiin myös tuntumaa, miltä talo alkaa näyttää. Riskillä on ostettu mieletön määrä maalia ja toivottu parasta. Noh, ei ihan. Kahlattiin verkosta kuvia huomioiden kameroiden valovääristymät. Ostettiin pieni koepurkki ja puolen neliön koetilkku maalattiin julkkarin jämälaudoille. Seinä vaan on alana aikalailla suurempi..



Haluttiin himmeähköä pintaa, joten maalivalintamme oli Pika-Teho. Etsimme ruskean-harmaan sävyn (joita on noin tsiljoonaa), tummuudeltaan jossain pohjamaalauksen suuntimilla (niin ei paneelien paneelien kuivuessa pontit pistäisi raottavina silmään). Väriksi meille valikoitui Tikkurilan 560X ja täytyy sanoa, et toistaiseksi ollaan oltu tyytyväisiä. Tuntuu ihan nappivalinnalta. Nyt vaan odotellaan lisää ja toivotaan poutapäiviä.

1 kommentti:

  1. Piti selata tänne kauas asti, kun etsin tietoa teidän seinämaalivalinnasta. Pika-Teho on korkealla meidänkin pohdintalistalla.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)