Kuukausia kymmenen ja puoli

Täällä ollaan taas kaverit! Viimeisen puolentoista kuukauden aikana oon keksinyt kaikenlaista. Konttaamaan aloin vauhdilla kun tajusin et niinhän se eteneminen hoituu sukkelaan. Alkuun oli vaikea jäädä istuskelemaan ja kumahtelin nurin, kun tukikäsi sai parempaa tekemistä. Nyt sekin sujuu hyvin. Tukea vasten nousen seisomaankin, kun sillä lailla ylettyy paremmin. Vaikka mummin cd-kokoelmaan tai äitien talopapereihin.

 Vielä en ota askelia, kun se on niin riskialtista, mut kiipeilen kyllä. Sopivalta korkeudelta availen laatikoita ja kaappeja. Niistä löytyy aina jotain purettavaa. Välillä mun tutkimusmatkoilla jokin asia kaatuu. Kuten suihkuhyllykkö tai koriste-esine. Alkuun pelästyin kaikkea äkkinäistä, mut nyt oon huomannu, et ei pelästys satuta.

Kasvanutkin oon, mut hiljalleen. Käytiin 10kk synttärinä neuvolassa, jossa mulle pituutta mitattiin 70.5cm ja painoa 7850g. Sironlainen oon, mut en liiaksi. Saan jatkaa syöpöttelyä samaan malliin, eikä mitään lisäöljyjä tarvita. Päivisin äiti auttaa soseiden kanssa ja kun aikuiset syö, saan mäkin syödä pikkupaloja ihan ite. Alanki olla siinä aika taitava.

Kuten siinäkin, et suusta sormella poistan sellaiset ruuanpalat jotka ei maistu. (Ja heitän ne lattialle.) Äiti laittaa mulle usein samaa ruokaa kun aikuisille, mut ilman mausteita. Mä syönki kaikkea; hedelmiä, marjoja, avocadoa, kalaa, lihaa, kanaa ja kasviksia. Ja sitä tissimaitoa. Sitä syön pari-kolme kertaa päivällä ja pari kertaa yöllä.

Yöllä nukun kuten ennenkin. Meen aika myöhään nukkuu, kun ensin katotaan äidin kaa kympin uutiset. Herään 7.30-9.30 aikoihin. Päikkäreitä nukun parit, mut vähän lyhyemmät (45min-2h) kuin ennen. Enää en nukahda vaunuihin helposti eikä äiti uskalla pitää mua niissä kun rengun ees taas. Nukun sisällä omassa sängyssä (yleensä itkun jälkeen) tai sitten matkan päällä autossa. Jos huvittaa. Aina ei huvita. Eteenkin omassa sängyssä keksin kaikenlaista puuhaa.

Juttelen tavujuttuja. Tättäilen, päpäpäilen ja pärisen. Muikistelen äideille ja keimailen tutuille. Välillä vilkutan ja sekös aikuisia ihastuttaa. Vieraita katson tutkivasti, mut en kyl pelkää vaikka ne niin luuleekin. Äidit on silti parhaita. Vaikka niistäkin välillä valikoin kenen sylissä haluun olla. Oon huomannu et kun itkee ja ojentaa käsiä niin kyl sit aina pääsee sen syliin, minne milloinkin haluaa. 

Musiikista tykkään erityisesti. Missä tahansa kun kuulen hyvän beatin, mun jalat alkaa elää omaa elämää. Äitien kanssa kotona paljon tanssahdellaan ja ne keksii omia lauluja. Mä soitan marakassilla tai tamburiinilla. Ja nauran kovasti. Mua naurattaa myös vaipan- ja vaatteiden vaihdoilla. Kiermurtelen ja venkoilen karkuun. Aikuiset tuskastelee kun ei saa mulle rompetta päälle. Ja sit kun saa, niin salamana oon oppinut ottamaan pois sukat. Ja kengät ja hatun ja.. Sepäs onkin hauska leikki.

Tykkään myös eläimistä. Koirista ja kissoista. Omia kissojakin oon oppinut paijaamaan, vaikka joskus teen sen vauhdikkaasti. Kissat kattoo mua pitkään, välillä lähtee pois. Sit mua voi itkettää. 

Joka viikko tutustun johonkin uuteen juttuun. Oon leikkinyt ulkona (se ruoho oli tosi jännää), keinunu mun keinuhevosella, osallistunu sisustamiseen ja käynyt saunassa. Ennen äitienpäivää askarreltiin kortteja mummille ja äinille. Se oli hauskaa ja maukasta - kunnes värit (mustikat ja puolukat) loppuivat.

Välillä uudet jutut epäilyttää, mut pian huomaan et ne onki tosi kivoja. Siinä oon tullu äitiin, oon hitaasti lämpenevää sorttia.

Mut hei, nyt on jatkettava, kuullaan taas!

Taava