maanantai 26. kesäkuuta 2017

Nopean palvelun Kaiku

"Hei Eira. Huomasin kuukautisesi alkaneen. Haluatko että varataan ultraääniaikaa? T. Omahoitaja" Kyllä kiitos. 

Oi, että mä tykkään Kaiku-palvelusta. Mua nimittäin on jotenkin näissä hoidoissa rassaillut soittelu. Soita sitten, soita soittoaikaa, soita ajalla, soita ajasta. Aina ei ole sopivaa aikaa soittaa, saatikka sitten paikkaa. Duunissa oli pakko hiippailla epäilyttävästi, toivoa todella ettei kukaan kuule. Tai ettei omat muistiinpanolaput hairahdu uteliaiden silmien hämmästeltäväksi. Sama homma Eiralla. Kertaalleen yksi soittoaika lipsahti jo pitkäksi, kun sopivaa saumaa soittaa ei ollut. Pikkujuttu puheluista kärvistely on, mut turha stressinjyvä kuitenkin. 

Sen vuoksi Väestöliiton a.k.a Felicitaksen Kaiku-palvelu on supernäppärä. Kaikuun merkitään kierrot ja sitä kautta viestitellään oman henkilökunnan kanssa. Ilmoitellaan labratuloksia tai kysellään jos mielenpäälle on jäänyt epäselvää. Jos hoitoihin liittyy jotain vaativampaa vipstaakkelia, kuten lääkitystä tai sen ruukkausta, otetaan vasta puhelinkontakti.

Nytkin heinäkuun suunnitelma hoitui kokonaisuudessaan sitä kautta. Juhannuksen pyhinä alkoi uusi kierto ja hoitajan yhteydenotto saavutti Eiran maanantaiaamuna. Vastaanottoaika oli varattu ja plan B tehty jo ennen puoltapäivää. Tarkoituksena on tehdä follikkeliultra ensi viikon torstaina kp12. Jos LH-testi silloin näyttää negaa, mut follikkeli möllöttää valmiina, pistetään irroituspiikki ja inssi tehdään pe. Toivottavasti päästäisiin priima-ajoitukseen ilman piikityksiä.. Siis Gelee Royalet uudelleen kehiin ja peukut pystyyn, et tästä tulee hyvä kierto.

5 kommenttia:

  1. Tuo kaiku palvelu kuulostaa kyllä ihan mielettömän hyvältä! Maksaako sen käyttö jotain? Meidän klinikka kerää myös puheluista maksua (mut ei se paljoa ollut) eli tollanen palvelu varmaan maksais myös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja hei, onnea matkaan!

      Poista
    2. Kiitos :)

      Meilläkin puheluissa on listahinta jotain 40€ luokkaa. Joskaan vielä sitä ei ole kertaakaan laskutettu. Ja tosiaan sähköisen kanavan ansiosta puhelutkin on vähentyneet.

      Kaikun käyttö on ollut ainakin tähän asti maksutonta. Siihen tutustuttiin ihan ensimetreillä, kun sinne täytettiin monikohtaiset esitiedot (mm.kuukautiset, elämäntavat, mahdolliset hoidot tai lapsettomuusanamneesi) jo ennen ensikäytiä. Tietojen olemassaolo nopeutti aikalailla siten vastaanottoakin :)

      Poista
  2. Hei, on ollut hienoa seurata tarinaanne ja nyt toivonkin kovasti tsemppiä seuraavan vauvan yrityksessä! Ja tietenkin taloprojektissa, hyvältä näyttää! Meillä ICSI toi plussan lähes neljän vuoden yrityksen jälkeen ja nyt haparoidaan vielä aika alussa, viikolla 15. Tuo Kaiku palvelu oli meilläkin käytössä, julkisella puolella. Toimi lähinnä chattina, mutta oli kyllä ihan huippu juttu! Minuakin kovasti stressasi se ainainen soittelu ja suunnittelu et mihin komeroon itsensä milloinkin kalenterinsa kanssa piilottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva kun seuraat blogia ja kommentoit :) Oli mukava kuulla, et muitakin soittelu rassasi. Ettei tunne yksin vonisevansa ihan mitättömyyksistä :D

      Hurjasti onnea onnistumisesta! Pikkuhiljaa viikko viikon perään siirtyy turvallisemmille vesille. Kaikkea hyvää odotukseenne <3

      Poista

Ilahdun, jos jaat ajatuksesi ja jätät kommenttisi :)